Osallistuttiin Facebookissa kolmen päivän koirakuvahaasteeseen, jossa piti postata kuva koirasta kolmen päivän ajan ja haastaa kavereita mukaan. Kaikenlaiset somehaasteet ovat meikäläiselle nykyään erityisen mieluisia, kun puhelinta tulee muutenkin sormeiltua aika paljon siinä arkipäivän askareiden sivussa. (Eri asia kuka jaksaa katsella näitä loistopostauksiani...) Koska kaikki tokoon liittyvä tuli viime postissa hyvin pitkälti sanottua, tässä kirjoituksessa ei puhuta tokosta ollenkaan! Vaan tässäpä meidän kolmen päivän koirakuvahaasteen kuvat ja monta ekstrakuvaa meidän arjesta, koska eihän kolme kuvaa mitään kerro. Tosin tiistailta tuli postattua kaksi kuvaa, vaikka miksi se asia sinänsä siitä muuttuisi. Vaunulenkki loskakelissä sekä tiistaina, keskiviikkona että torstaina - check!
Tiistaina. Pikkukoiralla treeneissä vähän työnsarkaa. (Hauska kokeilu, jota voin avata vähän myöhemmin.)
Keskiviikkona. Äitin pikkuapulainen leipomassa britakakkua siellä. Odotettiin lenkki- ja kahviseuralaisia illaksi.
Torstaina. (Kuva napattu tiistaina...) Vaunulenkkeilyä säässä kuin säässä. Itse asiassa valehtelen vähän. Ei me ihan joka säässä vaunuilla, ja sitä paitsi tällä loska-/myrskykelillä, kun taivaalta sataa vaakasuorasti valkoisia tiskirättejä, Muumelokin jää mieluummin kotisohvalle.
Autoa ajellessa tulee usein poimittua radiossa soivista biiseistä kaikenlaisia iskulausemaisia lyriikoita talteen ja muutenkin pohdiskeltua hauskoja kirjoitusaiheita. Eräänäkin päivänä hallille ajellessani tuli mieleen pari ihan kreisiä tosielämän esimerkkiä hajamielisyydestäni, joka on nykyään paljon enemmän sääntö kuin poikkeus. Mietin että voi vitsi miten saankin hauskan kirjoituksen rakennettua näiden esimerkkien ympärille, hihhih. Hallille päästyäni, siis kymmenen minuutin matkan jälkeen, olin unohtanut kummatkin. Koskivatko ne ylipäänsä hajamielisyyttä vai jotain ihan muuta? En muista. Naurettiin Annen kanssa. No nyt voisin tämän tarinan kirjoittaa blogiin. Ei ollut yhtä hauska, mutta sitäkin kuvaavampi. Tärkeät asiat tulee kuitenkin kirjoitettua muistiin saman tien. Kauppalistassakin luki ainojäätelö kahteen kertaan. Ettei vaan unohdu.
Avain rentoon elämään on löytää oma paikkansa.
Aamukaffettelua oman possen kanssa.
Yksi projekteistani, valokuvat albumeihin ajan tasalle! (Nyt mennään ajanjaksossa 2010-2011.)
Muumelo tietysti hommassa mukana. Onhan sulla varmasti hyvä asento siinä, onhan?
Olen reilun vuoden päivät kirjoittanut ajatuksenpätkiä ylös vaaleanpunaiseen Pekka Töpöhäntä -muistikirjaan. Se sisältää repliikkejä elokuvista ja sarjoista, biisinpätkiä sekä syvempää pohdintaa tokosta ja ihan mistä vaan. Treenipäiväkirjan palasia ja erinäisiä listoja milloin mistäkin. Blogipostiaiheita, älä vaan unohda näitä! Olenkin listaihminen. Nykyisellään kun hajamielisessä päässäni on samaan aikaan miljoona ajatusta eikä toisaalta yhtään, "oman ajan" pudotessa yhtäkkiä syliini, lamaannun totaalisesti. On niin paljon tehtävää, ettei oikein tiedä mistä aloittaa. Niinpä käytin tänään yhden iltapäivän hoidettavien asioiden listan kirjoittamiseen. Askare se listan kirjoittaminen on siinä missä muutkin. Listalle tuli kirjoitettua asioita tilinpäätöksestä Etsyn wishlistin toteuttamiseen ja valokuvien järjestelyyn. Työhuone on muuten edelleen siivoamatta, ja sen homman aloitin jo lokakuussa. No jos se nyt tulisi hoidettua, kun se lukee kerran listalla. Tosin tuo tilinpäätös polttelee aina näinä aikoina niin paljon, että parempi hoitaa se ensin alta pois (kunhan olen ensin blogiin kirjoittanut tämän olennaisen tärkeän postin).
Voiko söpömpää olla? Matkalla hallille tai neuvolaan tai kauppaan, mihin nyt ikinä.
Veljekset
Jos vaan äitin syliin mahtuu...
Eeeen ehkä kestä. Olo on siunattu, kiitollinen, onnellinen.
Kovilla talvipakkasilla kannattaa etsiä vauvanpylly, jota vasten poskea lämmittää.
Luumu, mitä asiaa? Kuvassa näkyvä vihreä lelu oli muuten alkuun vaikea luovuttava Luumulle! Siinä on pohjassa semmoinen paino; se ei niinku ollenkaan kaadu se lelu. Voi että sitä olis ollut isoveljen mielestä hauska muksia kumoon!
Kaikki yhes koos. Kirjoitellaan EVL-puuhalista-ajatuksia muistiin. (Kuvassa myös vaaleanpunainen muistikirjani.)
Odotetaan meille viikonlopuksi staffihoitolasta, ja Luumu on tietysti innoissaan, koska... no tyttö! Itse odotan taas eniten kahden koiran välisen keskustelun seuraamista, kun yhden koiran taloudessa se jää luonnollisesti aika vähälle. Hauska se on muutenkin verestellä kahden koiran kanssa elämistä, Maisa-corgin vierailusta kun on ehtinyt kulua jo useampi kuukausi. Seuraavat päivät tulevat taatusti olemaan vauhdintäyteisiä, ja toivotaan nyt että päästään kelien puolesta koirien kanssa rallattelemaan vähän tuonne pellollekin.
Kyllä jokaisella lapsella pitäisi olla kainalokaverina staffi tai kaksi.
Muumuu, oliko rankka yö?
Tässä vielä loppuun pari sattumusta, kun en kerran edelleenkään muista niitä autossa mieleen tulleita juttuja. Tiedättekö kun ihan sekunnin murto-osan ajan käy joskus mielessä joku ajatus ennen kuin muistaa, että ainiin! Niinhän se olikin. Mulla on pari tämmöistä, mitä ei oikein ääneen kehtaisi edes sanoa. Hallilla kerran oltiin Luumun kanssa tekemässä paikkista ja piilosta huomasin, että sen kevythäkin luukku oli auki. Ihan sen sekunnin murto-osan ajan ehti pala käväistä kurkussa; mihin Luumu on häkistään karannut??! Eiku ainiin, se on siellä paikkiksessa! Toinen samanlainen nolo palankurkkuunmenohäppeninki kävi viime viikolla, hallilla myös. Treenien päätteeksi Kirpulla tuli nälkä, ja menin hallin keskipenkille istumaan ja syöttämään. Siinä syötellessä tuli taas se blondemoment. Herranen aika! Onko kukaan katsonut vaunuihin pitkään aikaan miten Kirpulla siellä menee!? Eiku ainiin. Tässähän se on sylissä syömässä!
Välillä tuntuu, että kannattaisi pitää asiat enemmän omana tietona, mutta voi mitkä naurut näistä kyllä aina saa. Tässä vielä yksi kasku, voisi sattua ihan kenelle vaan. Olen nyt koko alkuvuoden popsinut aamukahvin kanssa kolme suklaakeksiä. Niitä suorakulmioisia, joissa on paljon maitosuklaata päällä. Niissä on niin paljon suklaata päällä, että suklaa usein kerkiää vähän sulaa sormiin keksiä syödessä. Yhtenä aamuna huomasin kahvinjuonnin jälkeen, että kappas. Sormeen on jäänyt vähän suklaata. Kun se sormi on jo mennyt suuhun, tajuan, että ei se ollutkaan suklaata. Se oli Luumun aamusilmärähmää! #naminami #omnomnom. Makoisat viikonloput teille, ei oteta sitä aina niin vakavasti.
Iskän hullutuksia...
Kirpun kanssa kisaturistina.
Öy nöy! Siellä on kuus kiloa lasta 20-kilosen staffin alla! (No ei oikeesti oo, älkää pliis soitelko sinne LaSuun...)
Ready, set...
... Go!
Oon näihin vatkainkuviin kyllä erityisen tyytyväinen, kun sain koneelle vihdoin kauan kuolaamani Lightroomin, ja olen kuluttanut siellä vähäistä omaa aikaani kuvia muokaten.
Muokkaaminen on osoittautunut tosi hankalaksi, ja olinkin ajatellut kirjoittaa siitä oman tekstinsä.
Mut britakakkutaikina maistui, ja se oli pääasia.
Tosin unohdin kuvata kakun ennen kuin vasta kun oltiin siitä puolet syöty ja se oli ehtinyt jo hapantua pöydällä pari tuntia...
Kirppunen aloitti vauvajumpan. Ohje piippolanvaarillaolitalon tahtiin tanssahtelulle kuului: "mitä hölmömmältä näyttää, sen parempi". Tuli ihan fläsbäkkinä eräs toinenkin laji mieleen. Lapsissa ja koirissa on yllättävän paljon samankaltaisuuksia. Kumpaankin tepsii sellainen kimittävä lässytys ja kummankin kanssa pitää heittäytyä sydämellä siihen asiaan, mikä se ikinä onkaan. Ainahan me ollaan Luumun kanssa leikitty treeneissä paljon, ja koko harrastus on luotu leikin avulla hyvälle yhteistyölle. Nyt kuitenkin kun yhteinen aikamme on rajallisempaa, olen erityisesti kiinnittänyt treeneissä huomiota sataprosenttiseen läsnäoloon ja sydämellä leikkimiseen. Ei höpötellä palkkaamisen aikana treenikaverille huomioita siitä mitä juuri tapahtui, ei ruveta kesken leikin valmistelemaan jo seuraavaa juttua. Luumu palkkaantuu tosi kivasti ainakin alkutreenistä ihan itsekseenkin lelun kanssa ympyrää juoksemalla, ja tällä tavalla sen yleensä ennen treenejä purankin, mutta suuri osa treenipalkasta on kuitenkin vastavuoroista lelun kiskomista. Luumun leikin intensiteetistä näkee hyvin kuinka täysillä minä olen hommassa mukana. Ihan parasta meidän kummankin mielestä on äristä täysillä, kiskoa, läimiä, jahdata toinen toistamme ja olla olevinaan tosissaan.
Kirjoittelin meille vähän liikekohtaista puuhalistaa keväälle - missä kantimissa liikkeet ovat ja mitä pitää tehdä ennen kisoista haaveilua. Periaatteessa kiertonouto ja ruutu ovat vielä keskeneräisiä. Ollaan kummastakin saatu nyt palat koottua pariin otteeseen, mutta valmiiksi liikkeitä ei voi vielä kutsua. Yllättävästi listalla on myös vanhoja liikkeitä, jotka ovat nekin kesken: seuraaminen, tunnari ja kaukot. Seuraaminen ei kyllä varmaan ikinä tule valmiiksi, ikuisuusprojekti sekin.
Postin kuvat: Anne Saari
Seuraaminen. Ollaan tehty loppuvuosi kotona käännöksiä ja sivuaskeleita ja joulukuun alusta alkaen taas suoruutta ja siihen kestoa hallissa. Hyvä oivallus oli, että Luumun fysiikka ei varmaan kestä vielä pidempää suoraa seuruuta. Koska se on koko elämänsä saanut seurata vähän vinossa, se on tottunut käyttämään kroppaansa tietyllä tavalla. Suorassa seuraaminen ja kontaktin ylläpitäminen on varmasti fyysisesti sille raskasta, minkä takia kestoa suoraan seuraamiseen rakennetaan nyt maltilla. Parhaiten suoruuden rakentamisessa on auttanut seinän vieressä seuruuttaminen, namilla palkkaaminen liioitellun vasemmalle (L joutuu oikeastaan kääntymään itsensä ympäri vasemmalle saadakseen namin) ja vips-palkka (Luumu hakee lelupalkan jesvips-vapautuksen jälkeen takakautta oikeasta kädestäni). Nyt kun ollaan otettu etäisyyttä seinään, suora seuraaminen on ollut vaikeampaa ja pitää muistaa palkata enemmän liikkeellelähdöistä sekä muutaman askelen hyvistä pätkistä. Jännästi Luumu saattaa myös alkuun olla vino, mutta korjaa itse sitten rintamasuunnan oikein. Niinpä ei ollakaan huomautettu kevyestä poikittamisesta, vaan odotettu josko päästäisiin palkkaamaan omatoimisesta asennon korjaamisesta. Huomauttaminen ei tässä muutenkaan toimi, koska Luumu alkaa nyt vasta ymmärtää mitä treenillä ylipäänsä haetaan. Lisäksi seuruussa on muutenkin niin monta liikkuvaa osaa; en halua huomautella suoruudesta, kun paikka, kontakti ja asenne ovat kuitenkin kunnossa!
No, Luumu kykenee nyt jo lähes kahden kuukauden suoruusprojektn jälkeen seuraamaan hyvässä rintamasuunnassa jopa 20 metriä, tosin vielä seinäavusteisesti (seinä varmaan max. viiden metrin päässä). Vips-palkasta on ollut nyt viime viikot erityisesti apua, ja sitä voisikin jatkossa kokeilla ottaa esille vasta pätkän loppuvaiheessa..? Sivuaskeleet ovat olleet kivassa mallissa. Oikealle mentäessä Luumulla on ollut alussa pientä pomppua, jonka olen kotona namilla koittanut hiota pois. Kun sain pompun pois ja kokeiltiin askeleita hallissa, Luumu unohti ajatella takapäätään, ja lähti seuraamaasn jalkojani etuosallaan > väärässä rintamasuunnassa. Tätä korjattiin palkkaamalla vauhdista namilla vasemmalle taakse ja taas toisaalta perusasennoista suoraan ylhäältä. Peruutus saatiin joulukuussa toimimaan halliolosuhteissa aika kivasti. Luumu teki kivaa viiden-kuuden askeleen pätkää seinän lähellä. Peppu ei juuri käy enää maassa, vaan ajatus on nyt selkeästi taaksepäin kävelemisessä. Peruutus on niin kivalla mallilla, että kun tehtiin jotain ihan muuta ja korjasin hiukan aloituspaikkaa, Luumu tarjosi ihan itse ihan huikeeta peruuttamista! Ohhoh! Nyt pitää vaan muistaa treenata tätä edelleen ahkerasti (ei olla tammikuussa ihan hirveästi muistettu), ja rakentaa kestoa sekä suunnitella jo käännösaskeleita. Tekisi mieli käydä jossain yksärillä pitkästä aikaa, ja peruutuksen käännökset voisivat olla yksi hyvä teema sinne.
Zeta. Luumun bravuuriliikkeitä. Ryssi viime kisatreenissä ja teki istumisen kaksi kertaa. Ohjaaja oli tosin niin kivassa vireessä, ettei edes huomannut koiran virhettä :D Muistan juuri siinä kohtaa ajatelleeni, että muista hymyillä, fiilis tarttuu. Luumukin muisti, eikä sitten keskittynytkään mihinkään muuhun! Luumu on ollut asentojen kuuntelussa tosi hyvä, minkä vuoksi kisavireen tuoma kömmähdys oli aika yllätys. Zetaa myös harvoin enää treenataan palasina, mitä pitäisi kyllä tehdä! Tällä hetkellä liike on usein vain osa kisatreeniä, mikä ei pidemmän päälle näköjään toimi. Ohjaajan pitää kiinnittää enemmän huomiota seuruun treenaamiseen, ja koiran pitää lakata kiinnittämästä huomiota tötsiin, mitä sitäkin sattuu ihan liian usein! Itse asennot ovat kivat kyllä Luumulla, täpäkät ja yleensä varmat.
Luoksetulo. Saatiin joulukuussa jo useamman kuukauden takapalkka-/kuuntelutreeni toimimaan. Sen kanssa kävi kuitenkin vanhanaikaisesti - kun sitä ei enää tammikuussa treenattu yhtä paljon (koska se toimii niin kivasti), Luumu ryssi sen parissa kisatreenissä ihan huolella. Huomio: valuvia stoppeja ei saa hyväksyä edes kisatreenissä! Luumu osaa pysähtyä suhtkoht terävästi ja se tietää että niin kuuluu tehdä - miksi siis antaisin sen tehdä stopit huonosti? Nyt hiotaan luoksari taas hyvään kuntoon kuuntelutreenillä ja takapalkalla, minkä jälkeen otetaan se taas kisatreeniin mukaan. Kisatreenissäkin Luumun voisi yllättää takapalkalla / jollain välipalkkauksella, ja huonoja stoppeja ei hyväksytä! Myös sivulletulot pitää treenata kuntoon. Kisatreenissä se odotusarvo sivulletulemisesta on niin korkea, ettei se ajattele enää mitään muuta kuin juoksemista (jää vinoon/väljäksi). Näihin pitää tehdä tekniikkaa... en vaan oikein tiedä miten muuten kuin hinkkaamalla, sillä kun tehdään pelkkiä perusasentoja, niihin olen lähes aina tyytyväinen. PA:n arvonnosto ei ehkä tässä kuitenkaan ole se avain. Pitää miettiä vielä.
Ruutu. Hiotaan virittelyrutiini kuntoon. Meillä on tähän omanlaisensa lähestymiskävely, jota käytetään nykyään aina, kun ollaan menossa tekemään eteenlähetystä. Jo ennen lähetyspaikkaa olen bongauttanut Luumulla ruudun paikan (missä ruutu), ja matkalla lähetyspaikalle kerron, että tehdään ruutu ja vorne. Ollaan tehty eteenlähetystä tosi paljon pitkällä matkalla ja ympyrän taakse jätetyllä lelulla. Ollaan viety lelua yhdessä, ja lelun on vienyt appari. Nämä apparin viennit ei vaan jostain syystä toimi meillä kovin hyvin, koska Luumu lähtee näillä toistoilla usein vinoon (katsoo mihin se lelu nyt oikein jätettiin tällä kertaa). Hyvä eteenlähetystreeni meille on tällä hetkellä pari lelulähetystä, joista toiseen sisältyy stoppi sekä tyhjään lähetys (stopilla tai lelu lentää perään).
Nyt ollaan pari viikkoa saatu ketjutettua eteenlähetykseen ruutua, ja ruvettu ymmärtämään myös ympyrän stopin nyansseja. Luumu kiertää stopatessa aika reilusti vasemmalle, joten pysäytyspaikan kanssa saa olla tarkkana. Ollaan myös yritetty hienosäätää stoppia käänteishoukutuksella, eli appari on seissyt lelu kädessä ympyrän vasemmalla puolella. Toimii hyvin, mutta en tiedä kuinka hyvin tulokset kantavat siinä kohtaa, kun avustajaa ei enää käytetä.
Puuhalistalle kirjoitettakoon, että lelulähetysten määrää on nyt vähennettävä. Mietinnän alla on myös kuinka paljon halutaan, että koira itse hoksaa sen 10 metrin matkan. Luumun tyyliselle koiralle rutiinin rakentaminen nimenomaan 10 metrin matkalle saattaisi sopia hyvin. Se kun jotain oppii, ei se sitä kamalasti enää lähde sitten itsekseen muuttamaan. Kuitenkin jos treenin tarkoitus on juoksuttaa lelulle eteenlähetyskäskyllä, ja koira tarjoaa pysähtymistä ympyrän kohdalle - mitä tehdä? Tässä kohtaa ennakointi ei Luumun tapauksessa olisi ookoo, sillä sillä ei ole vielä kattavaa kuvaa koko liikkeestä. Se ei vielä tiedä, että juuri 10 metrin matkan päähän pitäisi pysähtyä. Kuitenkin jos se kokonaisuuden hahmotettuaan alkaisi tarjota nättiä eteenjuoksua 10 metrin päähän ja omatoimista pysähtymistä... eikö siinä olisi aika ihanteellinen suoritus..? Toki minun tehtäväni olisi saada se näyttämään siltä, kuin se pysähtyisi vasta käskystä. Ihan kuin ruudussakin. Ajatuksenahan olisi, että koira juoksee ruutuun niin pitkälle kunnes se käsketään pysähtymään, mutta todellisuudessahan haluan todellakin koiran itsekin tietävän missä kohtaa sen kuuluu pysähtyä. Hmmm. on vielä tässä kohtaa vähän hankalaa miettiä miltä ruutuliike meillä valmiina tulee näyttämään ja kuinka paljon siitä haluan Luumun "omatoimisesti" suorittavan. Aika ja treeni näyttää.
Puuhalistalla lukee myös, että tarkkaile vaikka videolta kuinka monta laukka-askelta Luumu ottaa 10 metrin matkalla ja mikä todellisuudessa on se stoppiin kuluva matka. Näin on helpompi arvioida pysäytyspaikkaa koeolosuhteissa, joissa ympyrä näkyy lähetyspaikalle huonosti. Kisakauden lähestyessä pitää muistaa treenata erilaisia ympyränmerkitsemistapoja (mitä kaikkia niitä nyt onkaan..?) ja tehdä eteenlähetystä seinää kohti (koiralle varmaan tosi epäilyttävää) sekä ihan aakeella laakeella. Onnistumiseen vaikuttaa varmaan kaikkein eniten tietysti suoruus. Tällä hetkellä olen siihen tosi tyytyväinen, mutta eipä me juuri olla vielä kunnolla ketjutettu ruutuun (paljonko ruutu vetää puoleensa), treenattu liikkurilla tai pidetty häiriönä oikeastaan yhtään mitään tötsiä tai muita vermeitä. Olisiko syytä opettaa myös joku etäkorjaustapa. Kädenliike ja erillinen käsky, jotka tarkoittavat siirry niinjaniinmonta metriä vasemmalle/oikealle?
Itse ruudusta sen verran, että paikka on kivasti takana, ruutu löytyi hienosti viime kisatreenissä, vaikka lähetyshetkellä oli vielä kadoksissa, ja luoksetulokin on pysynyt treenitauosta huolimatta siistinä. Viime kesänä hinkattiin sivulletuloa kuntoon, ja sentään se on pysynyt kivana.
Ohjattu nouto. Luumun lemppariliikkeitä. Ei väliä noudetaanko vasenta vai oikeaa. Kestää ainakin jossain määrin luonnollisia häiriöitä. Viimeksi kisatreenissä tuli tyhjään halliin ihmisiä juuri oliskos ollut merkin kohdalla, mutta pystyi silti keskittymään. Tähän voisi miettiä kaikenlaisia muitakin luonnollisia häiriöitä ja niiden treenaamista eri kohdissa liikettä. Luumun kanssa pitää treenata myös erilaisia merkkikartioita. Ufotötsää Luumun on aina tehnyt mieli käydä vähän tuuppimassa (myös koska ollaan käytetty sitä apuna tunnaritreenissä), mutta hiukan ollaan saatu sen arvoa nostettua sentään. Puuhalistalla eriväristen merkkien treenaaminen. Viime syksynä Luumu ei pitänyt sinistä kartiota merkkinä ollenkaan. Raukka. No kun ei se koskaan ennenkään ole ollut sininen.
Kiertonouto. Edellispäivänä saatiin ekaa kertaa liimattua koko liike yhteen. Ei, vahinko vaan, tullut nauhalle. Luumulla on edelleen hieno motivaatio lähteä kiertoon, mikä on musta aa ja oo liikkeen onnistumisessa, ainakin meillä. Se kiertelee edelleen merkkiä omatoimisesti silloin tällöin, ja olen sen antanut niin tehdä. Jossain vaiheessa löperömäisyyteni varmaan potkaisee mua nivusiin, mutta siihen asti mennään näillä. Estehakuisuutta saatiin hienosti lisättyä jättämällä lelu esteen taakse. Mitä sitä ohjaamaan vartaloavuilla, kun lelu antaa suuntaa paljon paremmin. Luumu on ruvennut hoksaamaan liikkeen ajatusta jo siinä määrin, että se saattaa pelkkää kiertoa tehdessäkin tulla jommankumman esteen yli, ellen kerkiä palkkaamaan ennen. Niinhän se oli, että koskaan ei saanut tässä liikkeessä tulla perusasentoon, ellei välissä ole käynyt hyppäämässä. Ja jos ei tule ohjeita kumpi este, Muumelohan valitsee itse :D
Kiertonoudossa pitää myös vahvistaa se virittelyrutiini (tehdään weg). Muista aina suora alkuperusasento. Pitäisi olla itsestäänselvyys ihan kaikissa liikkeissä, mutta tässä ja ruudussa sen merkitys korostuu. Virittelyssä vahvistetaan vielä tötsän katsomista käskystä (missä weg). Itse kierto on muistaakseni aika tiivis, mutta asento valahtaa aika pahasti vasemmalle. Pitää tässäkin kokeilla käänteishoukutusta apuna. Ja sama juttu kuin luoksetulossa. Asennot ei saa valua! Loppuosaa ei olla kamalasti keritty treenaaman vielä, mutta arvaanpa, että perusasentotreeniä saa varmaan siinäkin tehdä esteiden hankalan kulman vuoksi. Tässä on kuitenkin pikkukoiran pikkuruisesta koosta etua ;)
Tunnari. Ihanankamala tunnari. Periaatteessahan Luumulla ei ole tässä mitään ongelmaa. Se vaan tuhtaa ja viihdyttää itseään siellä kapuloilla. Saatiin jo ennen joulua oman nostaminen heti toimimaan kotona, mutta hallissa se on ollut yllättävän vaikeaa. Nyt Luumu jo todellakin tietää mitä liikkeessä pitäisi tehdä, mutta sille kasvaa silloin tällöin räpylä otsaan. Kun se huomaa minun kaivelevan tunnarivermeitä treenikassista, se saattaa siinä kohtaa jo alkaa itsensäviihdyttämisen käymällä hyppäämässä esteen tai kiertämässä tötsän. Aijai. Tähän pitää nyt puuttua, ja keskustelu on nyt vaan vietävä loppuun asti. Kun me tehdään tunnaria, me ei tehdä mitään muuta, vaikka niin kovasti haluaisitkin jotain "hauskempaa" tehdä.
Ollaan nyt annettu Luumulle yksi mahdollisuus onnistua. Ekalla toistolla ollaan laskettu virettä tekemällä kaikki kääntymisrutiinit ym. Olen itse vienyt kapulat, ja ennen lähetystä Luumu on saanut rauhallisesti ja luvalla syödä eteensä jätetyt namit. Sen jälkeen se on vielä käskystä ottanut katsekontaktin ja vasta sitten saanut mennä kapuloille. Jos ja kun Luumu tämänkin valmistelun jälkeen tuhtaa, se on haettu kapuloilta pois ja laitettu hihnaan. Kapulat ovat olleet rivissä etäällä toisistaan. Rivin päästä Luumu on päästetty haistelemaan hihna sen verran tiukalla, että se ei konkreettisesti pysty ohittamaan omaan kapulaansa. No tästä hihnaan kytkemisestä herra Muu vähän pahoitti mielensä ja meinasi ettei tee kyllä yhtään mitään. Niinpä siinä käytiin vähän keskustelua siitä, kuinka minäkin paljon mieluummin olisin kotona katsomassa elokuvaa ja syömässä suklaakeksejä kuin treenaamassa miljoonatta kertaa tunnaria pienen tuhmuilijan kanssa. Kun Luu-Luu tajusi, että tunnari tehdään joka tapauksessa oli se kuinka vastenmielistä tahansa, treeni on ollut tosi nousujohteista. Eilen saatiin niin hieno kolmen toiston sarja ettei tosikaan! Jo ekalla hihnattomalla kerralla Luumulla oli tosi kiva asenne ja se haisteli tarkkaan. Vauhtia oli vaan niin paljon, että sen vuoksi ohitti oman kapulan. Näistä hihnatreeneistä ei vielä ole videota, mutta koitetaan vaikka seuraavalla kerralla muistaa. Oleellista meidän tämän hetken tunnaritreenissä on rauhallisen mielentilan säilyttäminen, kapuloiden pitäminen vielä etäällä toisistaan ja vauhdin laskeminen. Kyllä se siitä.
Kaukot. Seisomasta istumaan on edelleen vaikea. Tulee oikein vähän ahdistus rintaan, kun mietinkään miten paljon me ollaan tehty töitä ja miten paljon vielä on töitä tekemättä. Jossain vaiheessa aloin jo tykätä kaukojen treenaamisesta, mutta nyt kun tuntuu että junnataan taas saman haasteen kimpussa useampaa kuukautta putkeen, alkaa motivaatio ihan toden teolla laskea. Ohjaajalla - koiralla se on pysynyt kyllä yllättävän kivana (saahan siitä paljon palkkaa lähes ilmaiseksi). Ollaan kotona tehty Luumun kanssa ihan kaukoista erillisenä temppuna istuen peruuttamista (sisit, ja lelu lentää taakse). Ajattelin myöhemmin, että tätä olisi kiva yhdistää kaukoihin, kun ei se Luumu kuitenkaan kisavireessä ainakaan taaksepäin mene. Se ajatus olikin menolippu ojasta allikkoon. Ensinnäkin se on ristiriidassa takajalat paikoillaan -periaatteen kanssa, ja toiseksi nythän se seilaa ihan hurjana edestakaisin. Ja vaikka Luumu sen vaihdon nyt onnistuisikin tekemään oikea takajalka paikoillaan (mikä on meillä se kriteeri), se jotenkin vielä istumassa pompahtaa sillä tavalla taaksepäin, että se jalka siirtyy. Argh. Oma moka. Luumu tekee just niinkuin sille on opetettu... Otetaan tämä nyt kokonaan hallista pois, ja askarrellaan sellainen kaukotyyny tuonne peffan alle. Katsotaan mihin sillä päästään, ja palaan vielä omiin muistiinpanoihin toukokuun lopun Oilin koulutuksesta, jossa tehtiin kaukoja. Ollaan me sentään siitä kehitytty, mutta ei ihan niin paljon kuin olisin toivonut.
Paikkiksesta vielä. Luumuhan on tehnyt EVL-paikkista jopa ihan kisoissakin asti varakoirana, ja se on ollut sillä tosi kiva. Istumiseen ollaan saatu varmuutta, jopa niin, että nyt kun ei olla pitkään aikaan koko paikkista edes treenattu, Luumu meinasi eilisissä treeneissä maahanmenokäskyn kohdalla, että häntä ei tuommoiset käskyt koske. No vähän lisää jumppaa tähän, niin hyvä tulee. Pitäisi muistaa vaan ahkerasti treenata edes silloin tällöin, vaikka ei mitään ongelmia olekaan. Ettei käy just niin, et tulee niitä ongelmia. Loppu-pa:ssa olisi myös hiomista. On väljä ja kenossa ylöspäin. Tässä on ehkä vähän turhan suuri palkkaodotus. Enemmän siis palkan odottelua siihen kohtaan.
Kisatreeniä saisi enemmänkin tehdä. Nyt kun on alla vähän turhankin pitkä tauko, Luumu tekee sellaisia ihan hulluja virheitä, joita siltä ei edes osaisi odottaa. Kisatilanne on sille ihan hurjan hauska, ja suuri avoin kenttä vetää sitä puoleensa kuin... no huvipuisto polvenkorkuisia. Vaikka ei vielä kisakautta eletäkään, otetaan kisatreenit taas viikko-ohjelmaan, ettei keulimisesta tule taas tapa.
Semmoinen puuhalista meillä. Nyt on selkeämpi kuva itselläkin missä kunnossa ollaan ja mitä pitää tehdä. Mutta tänään me vietetään ansaittua lepopäivää. Juoksennellaan pellolla kavereiden kanssa, käperrytään sohvalle ja herkutellaan hyvällä ruoalla. Hyvään kumppanuuteen kuuluu myös kaikki se elämä treenien ulkopuolella. Miten sitä kantaa toisen 50 metrin matkan autolta mamman luo, kun pakkaslukemat ylittävät kahdenkymmenen ja pikkukoiran varpaat jäätyy. Tai miten sitä treenien jälkeen laittaa autossa myös sille nelijalkaiselle kumppanille penkinlämmittimen päälle. Kevättä odotellessa!
Korvattoman koiran "oma paikka"
Ihan tosi rankkaa, on se elämä epäreilua!
Toivottiin eiliseen päivään mennessä kommentteja tähän postiin, ja luvattiin suorittaa arvonta! Niin teimme, ja koska Luumu oli tällä(kin) kertaa tosi omatoiminen ja toimi onnettarena ihan omia aikojaan (mulla tuli pieni imetysjobi siihen väliin), arvottiin myös "lohdutuspalkinto", jotta saatiin edes jotain nauhalle. Huima kiitos kaikille kommentoineille! Sain mielettömästi uutta luettavaa, ja olihan se hauska tutustua myös teihin siellä ruudun toisella puolella vähän paremmin! Noin 30 euron Vau Mumun tuotepaketin voittajaksi Luumu arpoi omatoimisesti Kamin ja Ledin Maijan, ja videollakin näkyvän lohdutuspalkinnon arvonnan voittajaksi suoriutui Kaaponkujalla-blogin Marja. (En muuten tiedä miksi se on nimeltään lohdutuspalkinto; tuliko kovin lohdullinen olo..? ;)) Tehdäänkö niin, että lähetätte tuotepalkintojen toimittamista varten osoitetietonne sähköpostilla janina(at)vaumumu.fi.
Omatoiminen onnetar
Arvonnan jälkeen Luumulla meni vähän kuppi nurin. Kiva Luumu, nyt sä haluut vissiin lisää palkkaa..?
Tammikuun ensimmäiset viikot ollaan rimpuiltu paukkupakkasissa täällä, eikä olla juuri päästy neljän seinän sisältä mihinkään. Hallilla ollaan käyty pariin otteeseen tekemässä jotain pientä, mutta ei se juuri ole riittänyt mielenterveyden ylläpitämiseen. Nyt kun Kirppukaan ei ole päässyt ulos nukkumaan päiväuniaan, se vaan säpsähtelee sisätiloissa unen ja valveen rajamailla, ja iltaunille käyminen on yhtä sanonko mitä. Nyt ilmojen vähän laannuttua on tullut huomattua, että mielenterveys on aika olennaista. Onneksi tilanne normalisoitui, ja sunnuntaina kun vietettiin ristiäisiä, Pikkukirppu oli taas oma reipas, suloinen itsensä. Ristiäisissä moni odotti jännityksellä mikä Luumun toiseksi nimeksi tulisi, mutta ihan vielä ei kirkko taida näitä nelijalkaisia ystäviämme jäsenikseen ottaa.
Tyypillä oli niin hieno kakkukin!! Kuva: Anne Saari
Siirryttiin tosiaan vuoden alusta taas TSAU:lle treenaamaan puolen vuoden tauon jälkeen. Hallissa ollaan oikeastaan oltu viimeksi keväällä, kun kesällä treenattiin vallan ulkona. Kuten arvata saatoin, pikkuapina oli ihan pähkinöinä, kun pääsi taas Tsaukkilaan reenilöimään. Ekaksi treenikerraksi olikin suunniteltu ihan vaan jotain pientä ja kunnon purkamiset siihen alle. Piti kuvata videota meidän kiertonoudosta, mutta päädyttiinkin kuvaamaan vaan Luumun riemukkaat "kehäänmenot". Korjattiin tilanne heti seuraavana päivänä tosin.
Luumusta on aina kauheen kivaa seurata, kun nameja laitetaan pienempiin pusseihin. Jos vaikka joku tippuis suuhunkin, ja kyllähän sieltä aina joku tippuu.
Aika iloinen sälli!
Kuvittelin kuitenkin, että Luumun vire normalisoituu treenilukumäärän kasvaessa, mutta toisinpa on käynyt. Nyt kun en ole kaikkien muidenkin tavaroiden lisäksi jaksanut roudata häkkiä kentälle, Luumu on ollut seinässä kiinni - ja se piippaa! Sitä se ei ole sentään koskaan ennen tehnyt! Pakko vaan jatkossa jaksaa ottaa se häkki, ja toivoa, että sillä saadaan tuota pakettia kasaan taas paremmin.
Seinässä
Ollaan muutenkin nyt vähän jouduttu kaitsemaan ja lukemaan niitä sääntöjä taas enemmän. Muumelo ottaa tosi paljon omia vapauksia, kuten juoksee ylimääräisiä riemunkierroksia, hyppii ihan liikaa vasten... käy ylikierroksilla. Rajaa on kyllä tosi vaikea Luumun kanssa vetää, kun toisaalta se on niin onnellinen hölmö, että mitäpä haittaakaan siitä on, jos se saapi tuolla lailla itseään purkaa (taitaa vaan tosin nostattaa itseään...). Toisaalta pitäisi kunnioittaa sitä kenttää, ja miettiä, että eihän se kisoissakaan saa käydä tsekkaamassa jokaista nurkkaa ja mahdollisesti avoinna lojumaan jätettyä agiputkea. Pyrin ajattelemaan, että kyllä se Luumu sitten sen kisatilanteen erottaa ja minusta huomaa että koska ei parane turhia pelleillä.
Jonkun verran sitä tekemistä on kuitenkin syytä siivota. Kokeiltiinkin tänään vetää sellainen nollalinja, johon on sitten myöhemmin helppo verrata. Luumu on osaamissaan asioissa hyvin taitava, eikä se helpolla tee ympäristöstä yms. johtuvia virheitä. Missä sen kanssa taas on aina saanut painia, on se vire. Ihanteellinen vire ja sen omatoiminen säätely. Olin suunnitellut Luumulle tänään kuuden liikkeen kisatreenin, jossa se joutui sahaamaan vireasteikolla koko ajan ylös ja alas. Tarkoitus oli pyrkiä tekemään autenttinen kisanomainen suoritus sen suhteen, että yritin pitää nuorat omissa käsissä enkä sallisi mitään ylimääräisiä pöllöilyjä. Toisaalta taas sovittiin, että jos se (ylä)vireen takia mokailee, jäädään hinkkaamaan. Luumu osaa normaalitilanteessa säädellä liikekohtaista virettään tosi kivasti, ja se että on siistiä olla taas Tsaun hallissa ei ole mikään pätevä syy mokailla ja roiskia ympäriinsä.
Pari keskeneräistä projektiakin mahtui tällä kertaa tähän treeniin (tunnari ja kaukot). Kaukoja helpotettiin jättämällä lelu eteen, ja Luumu tekikin omalla tasollaan. Tunnarissa kaahotti vähemmän kuin ennen, joten edistystä on toki tapahtunut, mutta projektin tavoite (oman nosto heti) ei tässä vielä täyttynyt - siihen ei pikkupossu vielä kisa-/tsaunhallivireessään pysty. Oli kyllä hyvä tehdä tällainen treeni pitkästä aikaa. Pääsin heti alkuunsa muistuttamaan yhdessä kehään menemisestä ja heti perään luoksarissa malttamisesta. Herranen aika, eihän Luumu nyt ole liikkurin käskyihin mennyt enää aikoihin... Ja kyse ei nyt ollut siitä, etteikö sitä olisi purettu ja viritelty kunnolla - se on Tsaun hallissa vaan tällä hetkellä hiukan liian syvällä omassa henkilökohtaisessa huvipuistossaan. Mihinkä se mua siellä tarvitsee kädestä pitämään, kun se viilettää jo kovaa vauhtia vuoristoradassa eteenpäin.
Mitäpäs muuta, tekniikkaa ollaan tehty myös, ja kiertonouto rupeaa olemaan tosi hyvällä mallilla. Nyt seuraavaksi otetaan työn alle kunnon virittelyt liikkeeseen, ja sitten voidaan varmaan jo kokeilla yhdistellä palasia. Tässä pari videopätkää siitä mitä ollaan tehty sen kanssa viime ajat. Jännästi meillä aukesi iso klikki ton estehakuisuuden kanssa ihan vaan sillä, että laitettiin lelu tuonne esteen taakse. Kiitos Henna! :D Nyt pitää rakentaa sitä rutiinia siihen liikkeen alkuun ja saada se fokus sinne isolle tötsälle. Tehdään sitä nyt alkuunsa ihan näyttämällä ja otetaan jonkun ajan päästä siihenkin häiriötötsiä ym. mukaan. Haluan, että tötsällä on Luumun silmissä niin iso arvo, että se valitsee sen huolimatta mitä muuta houkuttelevaa siellä läheisyydessä saattaa olla. (Jos ei jaksa katsoa kaikkia videoita, mutta jaksaa yhden, niin kannattaa katsoa tuo viimeinen...)
Muuten täällä maailma makaa omilla kannattimillaan. Nyt kun noista ohituksista olen jauhanut viime aikoina, mainittakoon, että lakkasin jotenkin miettimästä sitä että mitä muut ihmiset Luumun stressaamisesta mahtavat ajatella. Olen aina ajatellut, että koska se on tuon rotuinen, sen pitää käyttäytyä paremmin kuin kaikkien muunrotuisten. Ajattelemalla muiden ihmisten mahdollisia ennakkoluuloja, olenkin sortunut niihin itse. Koira se on siinä missä muutkin, ja väitän, että paremmin hanskassa ja "koulittu" kuin 95 prosenttia hihnalenkillä kohtaamistamme koirista. Eilenkö se oli, kun tuolla "meidän" puistossa tuli pimeällä pikkukoiraa fleksissä taluttava nainen vastaan. Me kierrettiin muutenkin jo kauempaa selvästi nurmikon puolelta, mutta eikö se nainen päästä sen koiran aukomaan päätään siihen ihan Luumun naamalle melkein. Miks sulla on noin iso suu, se kysyy. No siinä tilanteessa Luumuhan vastaa totta kai jotta voisin syödä sut paremmin! Mun piti oikein tälle ihmisraukalle sanoa, että älä vaan päästä sitä tänne. En oikein osannut Luumulle edes kiukkuinen olla - minkä mä nyt oikeastaan sille mahdan, jos nää koiranulkoiluttajat ihan väen väkisin haluavat syöttää omat koiransa sille..?
Hei kauheen ihanaa alkanutta viikkoa teille! Pidetään ne vireet kurissa ja mieli terveenä!
Uusi pala <3
Äitin kaks lasta siellä.
Mamman luona päikyillä
Joo ei vieläkään etene tuo pikkuveli...
Sain vihdoin ostettua itselleni uuden puhelimen, ja kokeilin sen tehoja pimeässä kuvaamiseen. Onhan se epätarkka, mut oletettua parempi kuitenkin!
Mee sä Luumu siihen ladon viereen poseeraamaan, siitä tulee varmasti hieno kuva. Just. (Juu meillä on täällä V-linnassa ladotkin valaistu.)
Lego Duploista iloa koko perheelle.
Piparinsyöntiä.
Pikkuveljellä on yhä useammin yhä enemmän asiaa!
Tehdäänkö jotain?
Aatuutimalulla.
Eik ollukki Luumu kiva, et ne pakkaset vähän hellitti? Ei tarvi pitää takkia enää sisällä.
Vanhalla phonella
Uudella phonella. Tosin ilman auringonpaistetta.
Honor seiskalla kuvaillaan nää kännyräpsyt tästä lähtien. Jos valotus riittää, oon tyytyväinen. Sisätiloissa hämärässä ei vedä vertoja vanhalle nokialaiselleni.
