Hyvät ja huonot uutiset

No niin, eli hengissä selvittiin virallisista terveystutkimuksista, eikä tarvinnut omaa pääkoppaakaan mennä tarkistuttamaan samalla reissulla. Pääasiassa kaikki on kunnossa, mutta löytyi myös muutama juttu, joihin pitää nyt ja tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Luumulla ei ole silmissä perinnöllisiä sairauksia, minkä jo tiesinkin - koska rekisteripapereidenkin mukaan Luumun silmät ovat perinnöllisesti terveet. Tämä vaan ei näy Luumun tiedoissa täällä Suomessa, ja siksi halusin nyt samalla hoitaa silmätarkastuksenkin. Luumulla on kuitenkin kummassakin silmässä muutama ylimääräinen ripsi, jotka olisi hyvä hoitaa ennen kuin ne alkavat vaivata. Kuulostaa hassulta, mutta ne kasvavat sillä tavalla sisäänpäin, että kun ne kasvavat pituutta, ne raapivat jokaisella silmänräpäyksellä silmämunaa - ja voi kuvitella miltä se tuntuu, kun tuon karvakasan turkki on muutenkin kuin nuppineuloja ja ohuenohutta rautalankaa. Eli kun olen taas onnistunut täyttämään tämän eläinlääkärikäynnin lompakkooni jättämän kolon jollain keinolla, ylimääräiset ripset eliminoidaan nukutuksessa. En huomannut kysyä kuinka se tehdään - poltetaanko tai laseroidaanko ne ripsitupet jotenkin...? Kokemusta kellään..?

Luumulta koplattiin polvet, ja niistä lähtee Kennelliitolle 0/0-lausunto. Samaan paperiin tuli merkintä myös normaaleista kiveksistä - mutta nehän nyt näkee jo staffille härskiin tapaan päältäkin päin. Talven kynnyksellä äiti oli sitä mieltä, että minun olisi tarvinnnut ommella Luumulle myös kulkussuoja pakkasia vastaan, Nallella kun on suojat omasta takaa... eikä muuten ole enää niitä kulkusiakaan ;) Pärjättiin kuitenkin koko pitkä talvi ilman suojia!

Sitten röntgeniin. Äijä sinnitteli rauhoittavan voimallakin niin, että piti laittaa nukutusainetta. Luumu meni röntgeniin siis jo kolmatta kertaa elämässään, enkä tällä kertaa edes kovin haikein mielin jättänyt sitä sinne. Kuvien ottaminen ja niiden tarkastelu kesti yllättävän kauan (noin 20 minuuttia), ja kun meidät kutsuttiin sisään kuuntelemaan tuloksia, olin vissiin sen verran kehittänyt itselleni jostain jännitystä, että meinasin oikeasti pyörtyä! Ehdin jo kuunnella hyvän tovin niitä tuloksia, ja yhtäkkiä tuli kamala kuuma aalto, päässä kihelmöi ja alkoi näkö lähteä. Oli pakko mennä istumaan, olisihan se ollut melko noloa, jos oltaisiin kummatkin Luumun kanssa pötkötelty siinä lattialla kanttuvei! Kyynärät olivat siistit, niistäkin lähtee lausunto 0/0. Luumulta otettiin myös virallinen Kennelliitolle lähetetty kuva lannerangasta (siisti, ei huomautettavaa - en tiedä miten se käytännössä näkyy tiedoissa...) ja sen lisäksi selkä kuvattiin ylös asti - siisti/ei huomautettavaa. 

Kyynärät 

En tiedä mikä näistä selkäkuvista on se Kennelliitolle lähtenyt,
mutta tässä kaikki kolme tasapuolisuuden nimissä. 

Sitten, lonkista. Jo aiemmin tiesin, etteivät Luumun lonkat ole tiiviimmästä päästä, mutta että C/C:n sijaan ne ovatkin nyt sitten C/D. Luumun vasen lonkka on matalampi, ja tuosta lonkkakuvasta pystyy itsekin katsomaan, että se takana näkyvä rajapinta on toiseen lonkkaan nähden kauempana (kuvassa siis oikeanpuolinen lonkka ;)). Olihan tämä vähän järkytys, mutta toisaalta pitää taas ajatella, että huonomminkin olisi voinut käydä. Nyt on tärkeää pitää huolta lihaskunnosta, ja toimivan lihaksiston avulla tukea reisiluun pään pysymistä sisällä lonkkakuopassa. Pitäisi varmaan mennä johonkin fysiologian luennolle, kun nämä lääketieteelliset termit ovat vähän hakusessa, mutta jokainen varmaan ymmärtää mitä tarkoitan ;)

Otettu 21.3.2013

Kaivoin ihmeteltäväksi myös nuo elokuussa napatut kuvat, ja onhan se niissäkin jo näkyvissä tuo lonkkien hienoinen ero. Eli vaikka silloin arvioitiin lonkkien olevan noin B tai C, ero ei ole nyt reilussa puolessa vuodessa syntynyt, vaan jo silloin ollut olemassa. Eli kun tässä pohdin, että onko oikean takajalan polven varominen voinut vaikuttaa nyt puolessa vuodessa vasemman lonkan mataluuteen - maallikkokin näkee, että siitä ei ole kysymys. Uskomattomia asioita sitä oppii, kun omistaa koiran. Täällä sitä vaan arvioidaan röntgen-kuvia muina naisina ja hirrrveen pätevänä lausutaan niitä dr.Philimäiseen tapaan. Asiantuntijuudella. Tässä vielä siis vertailtavaksi 11. elokuuta 2012 otettu kuva Mumeloisen lonkista:

Otettu 11.8.2012

Ja sitten pyysin kuvat myös meidän murheenkryyneistämme, eli takapolvista. Oikeassa polvessa on rustottumaa, mutta kuulemma minimaalisesti. Eli sieltä on silloin liukastuessa irronnut pienenpieni rustonpala, joka ei ole vielä näkynyt silloin elokuussa otetuissa kuvissa. Merkkasin tuohon kuvaan missä kohtaa rustottumaa on. Einola-Koposen mukaan vamma on ollut luultavasti yliojennus-vamma nimenomaan noiden rustottumien sijainneista päätellen. Ja tästä syystä polvi on kuntoutunut hitaasti. Ja tästä syystä Luumu myös edelleen pomputtaa satunnaisesti oikeaa takajalkaansa. Oikea takapolvi tulee olemaan aina Luumun heikompi polvi, eikä sille asialle voi tehdä mitään. Tämä oli minulle todella vaikea pala niellä, mutta toisaalta taas nyt sain jonkun todistettavan syyn siihen, miksi meillä on ollut viimeistä paria kuukautta lukuunottamatta vammaa seurannut puoli vuotta yhtä vuoristorataa ja paikoitellen kummitusjunaakin. 

Otettu 21.3.2013

Rustottumaa on onneksi "minimaalisesti", eikä meidän tule rajoittaa elämäämme millään tavalla - päin vastoin. Liikuntaa lisätään nyt reilusti, kolmen vartin päivän pisin lenkki tulee olemaan meille lähihistoriaa, kun porhallamme - alkuun tietysti rauhallisesti - mutta jossain vaiheessa tuntienkin lenkkejä. Emme voi kävellä liikaa, ja (toko-)treenipäivinäkin kävellä voi ja pitääkin ihan tavalliseen tapaan. Ihan niinkuin matalan lonkankin kanssa, samalla tavalla hoidamme takapään kestävyyttä oikealla puolella erinomaista lihaskuntoa ylläpitämällä. Liikunnan on oltava tasaista, eli viikolla ei voi lepäillä laakereillaan ja viikonloppuna posottaa täysillä. Kuten aina, kovaa kävelypintaa tulisi välttää, ja mahdollisimman paljon metsässä monipuolisessa maastossa ja mielellään irti. Hyvistä verryttelyistä ennen rasitusta ja rasituksen jälkeen tulee pitää huoli - mikä on sekin meille jo tuttu juttu. Kesällä vesikävelyä ja uintia. Lisäksi meille suositeltiin mäkitreeniä, ja haluaisinkin saada kunnon mäkitreenin mahtumaan kalenteriimme ainakin kerran viikossa. Piikkiössä on Kehityksen kerhomajan pururadalla todella hyvä mäkinen reitti, ja siellä on pohjakin pehmeä! Ollaan loppuvuodesta Luumun kanssa molemmat niin rautaisessa kunnossa, että oksat pois! Luumu oli nytkin kyllä jo Einola-Koposen mielestä hyvässä lihaskunnossa, ei mikään lihapulla ;)

Fyssarimme Sofi piipahti myös Luumua katsomaan, ja hänen sympaattinen huolenpitonsa sai minut melkein tillahtamaan itkuun. Toinen lonkka on dee ja polvessakin on rustoa! Nämä huonot uutiset ottivat minut sinä päivänä ja vielä muutama päivä tutkimusten jälkeen niin kovasti valtaansa, etten ollenkaan osannut iloita siitä kaikesta mikä meillä on hyvin - (lähes) terveet silmät, terveet kyynärät ja ennen kaikkea: TERVE SELKÄ! Nyt asiaa reilummin makustelleena olen ihan tyytyväinen terveystutkimuksen tuloksiin. Olen onnellinen siitä, että se oli juuri minun koirani, joka liukastui kuistilla ja yliojensi polvensa niin että rustot vaan paukkuivat. Koska kun se on minun koirani, tiedän että se tulee saamaan parasta mahdollista hoitoa toivottavasti pitkän elämänsä varrella. Kun vielä opin itse elämään se suurennuslasi enemmän pöytälaatikossa kuin takataskussa, niin hyvin meillä menee. 

Otettu 11.8.2012

Oli kuitenkin pakko kaivaa polvikuvat myös elokuulta, ja ihan kuin tuossa ylhäällä olisi jo silloin ollut nähtävissä rustottumaa (vrt. terve polvi). Tiedä häntä. Häntä! Niin häntäkin tutkittiin. Siitä kaljusta otettiin raapenäyte, mutta ei löytynyt ylimääräisiä tallustelijoita sieltä. Katsotaan nyt meneekö ohi Megaderm-rasvahappokuurilla (meille määrättiin Omega Aidia, mutta se on maahantuojalta loppu), vai onko kenties jotain hormonaalista. Lääkäri ei puhunut hormoneista mitään, mutta sopisi kyllä hyvin kuvaukseen. Luumu on tosin itse hampaillaan jyrsinyt karvat pois, ja kaljuuntumista on hännän kummallakin puolella juuri siinä kohdassa, mihin se hampaillaan ylettyy. No, saa nähdä auttaako rasvahappokuuri, vai onko tämäkin päälakikaljun tapaan puolen vuoden taisto.

Ihan tokkurainen äijä menossa kuvauksista Barffikaupan kautta kotiin.

Nyt iloisempiin asioihin, eli auringonlaskun Vaarniemeen! Oltiin eilen iltalenkillä äitin, Japen ja Nallen kanssa ja satuttiin Kaarinaan Vaarniemeen juuri auringonlaskun aikaan. Katsokaa ja ihailkaa! (Tällä kertaa koirista tuli niin epäedustavia kuvia, että ihailtavaa on tosiaan vaan noissa auringonlaskuissa!)

Siis oikeasti - kenen tämä hirviö on?
Missä on kaunottareni? 

Kawelukset! 

Varokaa heikkoa jäätä!

Terveydeksi

Ollaan ihan pian lähdössä Koira-kissaklinikalle kattaviin virallisiin terveystutkimuksiin, ja kattavalla tarkoitan, että Luumulta tutkitaan kaikki, mitä vaan virallisesti voi tutkia. Vähän jännittää, mutta yllättävän vähän. En niinkään pelkää mitä lonkkakuvat näyttävät, koska nehän on kuvattu tähän pieneen ikäänkin mennessä jo kahteen otteeseen. Pelkään lähinnä mitä kaikkea muuta noista tutkimuksista voi paljastua. Pessimismiin taipuvainen pieni realisti minussa elää edelleen päivä kerrallaan, ja pitää ohjenuoranaan monessa asiassa pätevää mietelausetta "liian hyvää ollakseen totta". Jos terve koira on liian hyvä ollakseen totta, niin sitten se varmaan on juuri niin. No kohta nähdään tullaanko kotiin pää kainalossa, mieli maassa - vai seitsemännessä taivaassa - koska vertailupohjan vuoksi sellainenkin joillekin ihmisille on oltava olemassa. Kuulummeko me sinne, kohta se selviää.

Jätetään koukeroiset kielikuvat ja kuluneet sanonnat hetkeksi, ja palataan arkeen. Luumu käyttää kuntoutettua polveaan todella monipuolisesti kaikissa tilanteissa. Saimme fyssariltamme jopa luvan mennä uimaan! (Uimisen holtittomat takapotkuthan rasittavat erityisesti polvea, minkä takia olemmekin kuntoutuksessa keskittyneet vesijuoksuun matolla.) Satunnaisesti Luumu kuitenkin pomputtaa juuri sitä oikeaa takajalkaa, ja tämä pomputtelu (joka on usein merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa) on yksi niistä syistä, miksi olemme nyt menossa uusille kuville. Luumu saattaa pomputella joskus myös vasenta takajalkaansa, mikä johtuu milloin kylmästä, milloin huonosta maastosta, milloin mistäkin. Ja koska suurennuslasia on meillä käytetty koiran tarkkailussa enemmän kuin laki sallii (jos sen kieltävä laki olisi olemassa...), minusta Luumun takaliikkeet ovat välillä jäykät, ja välillä se posottaa menemään laukalla tai peitsaamalla alaselkä hiukan köyryssä. (Jaa-a, tää on taas näitä "kuka nyt laukkaa selkä suorana" -juttuja, ja jos ~ fingers crossed, knock on wood ~ Luumu sattuukin olemaan terve, taidan samalla matkalla mennä tutkituttamaan oman pääni.)

Pystytään tällä hetkellä harrastamaan melko monipuolisesti, mutta ennen kuin aloitamme ketjun vedon tai rymyämme metsälenkeillä tuntitolkulla, haluan olla 100-prosenttisen varma, että koipeliinilla on kaikki kunnossa. Facebookin staffifoorumilla nousikin juuri mielenkiintoinen keskustelu harrastamisesta ja koiran kestävyydestä (muun muassa), ja tähän yhtään sen enempää puuttumatta olen sitä mieltä, että kyllä TERVEEN koiran (staffinkin!) tulee kestää minkä tahansa lajin harrastamista - kunhan harrastetaan oikein (lämpät, venyt, intervallit, mahdolliset painot, loppuverryttelyt jne. huomioon ottaen) ja oikealla tekniikalla. Lähinnä hämmästelen edelleen esimerkiksi taakanvedon erittäin epäoikeutettua kyseenalaista mainetta. Missään nimessä kokematonta koiraa ei laiteta jumalattoman taakan eteen periaatteella että revi siitä. Jos ja KUN jossain vaiheessa pääsemme harrastuksen todella Luumun kanssa aloittamaan, kaikki alkaa valjaisiin totuttelusta ja pikkiriikkiseen mutta häiritsevään painoon totuttelemisesta. En hyvällä tahdollakaan voi uskoa, että terve koira menee rikki painon vetämisestä, joka on alkuun sen omaa painoa 20 x pienempi valjailla, jotka ovat nimenomaan vetämiseen suunnitellut. 

No, sen enempää asiaa tällä hetkellä nyt analysoimatta lähdetään klinikalle melko avoimin mielin. Luumu pääsee taas Eva Einola-Koposen hellään huomaan, ja meinaan samalla kysäistä häneltä tuosta kaljuuntumisesta. Pälvikaljuhan on jo melkein menneen talven lumia, mutta nyt Luumu on jyrsinyt häntäänsä todella kauniin kaljun läntin. Tiedä sitten johtuuko sekin kuivasta ihosta yleisesti vai onko jotain muuta. Luumulla on ollut nyt useamman viikon ajan todella kuiva iho, se jopa välillä hilseilee ja tietysti myös kutittaa. Meinasin sen johtuvan näistä loputtomiin kestävistä pakkasista, ja kysyinkin Riikka Lahdelta hänen BARF-foorumillaan, että mitä rasvahappoja voisin ruokavalioon turvallisella tavalla lisätä. Luumu saa tällä hetkellä kerran pari viikossa lihaista rasvaa tai lampaan rasvaa sekä päivittäin ruokalusikallisen pellavansiemenöljyä/Grizzly-lohiöljyä vuoroviikoin. Riikkakin oli sitä mieltä, että jatkuva pakkanen ja erityisesti yö- ja päivälämpötilan hurja vaihtelu on todella rankkaa sekä meidän ihmisten että koiran iholle, ja hän  suosittelikin meille kuuriluontoisesti auringonkukkaöljyn tai vehnänalkioöljyn lisäämistä ruokavalioon, sillä ne ovat E-vitamiinipitoisuuksiltaan ja rasvahappokoostumuksiltaan erilaisia kuin pellavansiemenöljy. Ja E-vitamiinin hyödyntämiseksi on muistettava lisätä kasvismössöön runsaasti pinaattia - syystä jota en enää muista ;)

My Vanhalinna 

Kepit ovat tällä hetkellä must-kamaa 

Hakkuiden jälkeen meille jäi enää Sepän pajan metsälenkki. 

Hevosenp***a on harvinainen herkku! 

Kokeiltiin Barffikaupasta löytämäämme kana-fasaanisapuskaa,
johon oli kasviksetkin sullottu valmiiksi. 

Terveellinen koulutusnami on edelleen hakusessa.
Tässä joku kokeilu, hyvin upposi,
mutta terveysasteikolla nämä menevät kyllä Frolicien kanssa samaan kastiin...

Ihan tosi! Voisi tämä talvi jo loppua...

Match Show'ssa Kaarinassa

Meillä oli tänään todella kiva päivä Lounais-Suomen Dogien järjestämissä mätsäreissä Kaarinan Piispanristillä, Hartwallin entisessä panimokiinteistössä. Saatiin seuraksi Raumalta Terhi ja Elli, ja aika kuluikin mukavasti staffijuttuja pulistessa. Mumu on Elliä vain alle pari kuukautta vanhempi, ja kaksikko oli toisistaan sen verran kiinnostunut, että meinataan jossain vaiheessa järjestää touhupetterille ja -pirkolle yhteiset telmimistreffit metsään.

Käytiin muutamaan otteeseen tsekkaamassa myös koirien WC.

Mätsäreihin oli ennakkoilmoittautuminen, joka toimi todella hyvin. Ei tarvinnut tulla etukäteen odottelemaan omaa vuoroaan koko päiväksi, vaan osallistujat oli jaettu koon (isot/pienet), sukupuolen ja iän (pennut/nuoret/aikuiset/veteraanit) mukaan omiin luokkiinsa. Luumu osallistui isojen nuorten luokkaan, ja luokassamme oli yhteensä 11 koiraa. 

Halli oli vähän pimeä, mutta tilaa oli onneksi riittävästi :)

Meidän tuomarinamme toimi ulkomuototuomarikokelas Minna Tapojärvi, ja kokemus kehästä ja ylipäänsä mätsäreistä oli erittäin positiivinen. Luumu käyttäytyi yksilöarvostelussa todella hyvin, oli innostunut ja jopa juoksi hyvin. Päänvaivaa tuottaa edelleen ryhmässä juokseminen, jolloin ainoa vaihde on neliveto (ei se neliveto ole oikeasti vaihde, sentään sen tiedän!). Kaikki arvosteltiin siis näissä mätsäreissä virallisten näyttelyiden tapaan yksin sekä luokassaan muiden kanssa yhdessä. Yksilökehästä on video - kiitos Terhi!

Mikä oli myös äärettömän mukavaa näissä mätsäreissä - saatiin kirjalliset arvostelut! Luumun tarkkanäköinen ja hyvin osuva arvostelu kuuluu:

Vahva uroksen pää. Hyvät mittasuhteet.
Avoin ja iloinen luonne. Hyvä ylälinja ja rinta.
Etukulmaukset hyvät, takana tyydyttävät.
Luusto voisi olla vahvempi.
Ponteva, voimakas liikunta.
Esitetään hyvin. 

Olen toki hyvin otettu tuosta viimeisestä kommentista, mutta kaikkein mieluisinta kuultavaa on avoin ja iloinen luonne. Mutta sellainen se pikkumumu on - avoin ja iloinen <3

Meillä oli mätsäreissä mukana myös häkki ihan sen harjoittelun takia, ja hyvin se Luumu jo viihtyy häkissä. Tai jos siltä kysyttäisiin, varmaan se mieluummin ei olisi häkissä - mutta eteenpäin ollaan menty ihan hirmuisin edistysaskelin! Kaiken kaikkiaan valtavan mukava päivä, suuret kiitokset järjestäjille kaiken sujuvuudesta (oli tilaa, oli aikaa, kaikki toimi, tuomarit mukavia...) ja Terhille päiväkahviseurasta :D

Tahveroiset vierekkäin jäähyllä.
Joojoo, ihan kohta hankin sen isomman häkin! 

Kotona jaksettiin poseerata vielä suht valppaana,
mutta loppupäivä menikin sitten sohvalla Teemun kainalossa.

Loppuun vielä pari hassua kuvaa viime viikolta, kun Nalle oli meillä yökylässä. Tehtiin aamulenkki ensimmäistä kertaa ihan kolmestaan (kyllä nyt yhden muijan on pystyttävä handlaamaan kaksi koiraa, oli ne millaisia tahansa!), ja hetken pihalla palaveeraamisen jälkeen kävely sujui oikein mallikkaasti! 

Todiste! Se onnistui! 

Ihana Nalle <3
Iltapäivälenkki Vanhalinnan metsään Sepän pajalle tehtiin ihan kahdestaan.

Rauhallinen koira ja...

Koordinaatioharjoituksia tulevia seuraamisen käännöksiä silmällä pitäen.
Video.

... rauhallinen omistaja, vai miten se meni? Uskomaton juttu, mutta olen oppinut tällä viikolla itsestäni jotain todella olennaista. En olekaan se rauhallinen, kärsivällinen ja malttavainen ihminen, joka olen 29 vuotta kuvitellut olevani (kyllä - olen vielä kaksikymppinen, sanoo maanantaina synttäreitään laivalla juhlinut ja kymmenen aikaan nukkumaan mennyt rasavilli naikkonen...). Tämä viikko on näitä perjantain aamutreenejä lukuun ottamatta ollut harvinaisen epävireinen treeniviikko. Ensin meni maanantai laivalla ja Luumulla mamman luona hoidossa (maanantain toko olisi muutenkin ollut peruttu kouluttajan sairastumisen vuoksi), sitten keskiviikkona Luumulla oli nenä enemmän maassa kuin katse minussa, ja itsekin huomasin vielä ajomatkalla miettiväni enemmän keskenjääneen käsityön pääntieongelmaa kuin tulevia treenejä. Vasta tänään perjantaina kaikki onnistui, oltiin hereillä sekä minä että koira! Mutta siis siihen olennaiseen, eli mitä olen oppinut itsestäni - olenkin vilkas, (yli-)energinen, malttamaton ja kenties paikoitellen kärsimätönkin! 

Tämä me sentään osataan - perusasento :)
(Taas muuten koko ajan käsi namipussissa!)

Keskiviikkona meillä oli Tuijan toko-kurssilla aiheena paikallaolo ja seisominen, ja seisomista harjoiteltiin kävelemällä koiran kanssa eteenpäin (koira oikealla paikalla vasemmalla puolella muttei käskyn alla), ja namilla sekä vasemmalla kädellä (ei käsimerkillä) pysäytetään koira suullisen käskyn kera, palkataan sillä namilla ja vielä uudestaan taakse (jotta koira ei missään nimessä lähde pyrkimään pysähdyksistä eteenpäin ohjaajan luo). 

Olen vissiin niin paljon keskittynyt tekemään itsestäni Luumun mielestä kiinnostavan, että Tuija joutui useaan otteeseen muistuttamaan minua omasta viretasostani, ja siitä, ettei ole kiire mihinkään. Puhuttiinhan me tästä jo ensimmäisellä tunnilla, siis että minun tulisi enemmän kiinnittää huomiota sanalliseen kehumiseen, ja että namipalkalla ei ole kiire. Mutta nyt ihan selvästi kun tietoisesti rauhoitin omaa käytöstäni askeleiden vauhdista käden liikkeeseen, pikkupikku taukoihin kaikkien harjoituksen osasten välillä, kehumista ja sitä namilla palkkaamista - myöskään Luumulla ei ollut niin kova kiire, ja harjoitus kokonaisuudessaan alusta loppuun asti onnistui paljon todennäköisemmin! 

Uskomaton juttu, koska olen aina kuvitellut, että se on Luumun vilkkaus, joka on tarttunut minuun - rauhalliseen ja pohdiskelevaan ihmiseen. Näin uskalsin vielä tunnin päätyttyä Tuijallekin väittää kun hän pahoitteli sitä, että joutuu vähän väliä himmailemaan minun vireystasoani. Mutta eihän se niin mene! Enemmän asiaa pohdittuani myönnän olevani Tuijan kaunistelevin sanoin vilkas ihminen (mutta myös omine sanoineni malttamaton, hosuva ja kärsimätön), mikä näkyy muun muassa kävelyvauhdissani (kun kävellään, niin silloin lähes harpotaan - sama se ollaanko kävelylenkillä vai kaupungilla näyteikkunaostoksilla). Vilkkauteni vaikuttaa hyvin nopeasti myös kärsivällisyyteeni - tai siis -mättömyyteeni; jos edessäni kävelee joku hidastelija, josta en pääse ohi, tuskastun suunnattoman nopeasti. Kun opiskelujen alkuvaiheessa olin osa-aikatyössä kaupassa muun muassa Veikkaus-myyjänä, asiakkaat oppivat tuntemaan minut tyttönä, jonka sormet naputtelivat tuoteryhmiä ja hintoja kassakoneen näppikselle konekiväärin tahtiin. Hyvä etteivät lennelleet näppiksestä kirjaimet ympäriinsä!

Mitä sitten siis jos olen vilkas? Paljonkin. Vaikka treeneissä pitää olla kivaa, ja vaikka aina puhun ja toimin sen kultaisen periaatteen mukaisesti, että toko ei ole robottimaista suorittamista vaan innolla yhdessä tekemistä... Niin nyt on kyllä hengitettävä syvään, mentävä sinne pohdiskelevaan itseeni (koska sellainenkin todella on!) ja pidettävä suuri osa paukuista vielä taskun pohjalla. Totta kai voi olla kivaa, mutta se kiva on sitten se palkka tai kokonaan muussa yhteydessä tehtävä juttu. Luumu jo tykkää tokosta ja töiden tekemisestä yhdessä. Minun ei tarvitse enää tehdä itsestäni klovnia saadakseni pikkupojan kiinnostumaan minusta. (Ja joskus vaan on niitä päiviä, ettei mikään sirkustelusta huolimatta onnistu - niin sitten vaan on niitä päiviä...) Tähän vilkkauteeni ja ylävireeseeni liittyen Tuija sai minut (aina niin osuvilla huomioillaan) ajattelemaan tarkemmin vapautusta. On ollut siis puhetta, että palkkalupaus (kuten naksutinkin) ei missään nimessä saa olla vapautus. Tällöin ollaan pulassa. Olen myös (viisaampien neuvoista taas huolimatta) suuren osan alkutaipaleemme treeneistä viis veisannut vapautuksista ylipäänsä. Ollaan kiinnitetty enemmän huomiota nopeuteen, toivottuun reaktioon ja innoissaan tekemiseen kuin liikkeen varmuuteen tai tekniseen osaamiseen. Nyt se kaikki kostautuu! 

No tilanne ei todellakaan ole taas niin paha, miltä sen sain kuulostamaan. Mutta paljon olisin voinut tehdä toisinkin. Viime viikolla esimerkiksi harjoiteltiin Tuijan kurssilla maahanmenoja, ja Luumun onnistumisprosentti on kyllä hyvä, kun se taas saa ajatuksen päästä kiinni (ja jopa alkaa ennakoida..), mutta kestävyys tai tekninen osaaminen ei niinkään! Koska ollaan liikaa harjoiteltu sitä nopeutta, enkä ole kiinnittänyt huomiota liikkeestä vapauttamiseen, Luumu ehti nousta maasta jo ennen palkkaa. Seisominen oli meillä sentään hiukan vahvemmalla pohjalla, mutta paikasta ei taas ollut tietoakaan. Yhden viikon aikana ennen tämän viikon tuntia sain hiottua maahanmenon siihen malliin, että Luumu menee perusasennosta maahan ja PYSYY MAASSA KUNNES TOISIN MÄÄRÄTÄÄN. (Vilkas ja iloinen minä haluaa huomauttaa, että Luumu tykkää myös tästä rauhallisesta tavasta harjoitella - ja odottaa riksrakspoks päästä kuuluen koska se kaiken pyhittävä "vapaa" kuuluu.) 

Jess, se pysyy!

Ahhh. Vapautuksesta. Olen senkin onnistunut ryssimään! Miten joku voi vapauttaa koiran väärin? No, sekin on näemmä täysin mahdollista ;) Eli - kun nyt sitten aktiivisesti parin viikon aikana olen yrittänyt vapauttaa Luumun jokaisesta liikkeestä (pelkän palkkalupauksen sijaan), minun "vapaani" on iloinen, korkeasointuinen ja innokas "vapaa". Miksi? No koska olen tietysti iloinen, kun Luumu on tehnyt jotain oikein, ja vapautus on ollut namin lisäksi vähän niinkuin toinen palkka. Vapaa kuin taivaan lintu! Mutta ei tietenkään se niin mene. Miksi yhdessä tekemisen loppumisen pitäisi olla iloinen asia - koiranhan tulisi vapautettaessa ajatella, että voi ei, koska pääsen seuraavaksi tekemään jotain kanssasi, mami? (En yhtään inhimillistä, koirathan ajattelevat myös ;)) Joten, harjoiteltiin nyt tänään aamutreeneissä vapautusta neutraalilla äänellä - mikä oli oikeasti todella vaikeaa! Onnistuin lopputunnista jo melko hyvin, mutta sitten kun tehtiin Teemun avustuksella pari (vauhti-)luoksetuloa, ja kun Luumu nätisti tuli ja vielä oikeaan paikkaan - sieltä se taas tuli se iloinen "vapaa". 

Viime viikolla meillä oli noita luoksetuloja Tuijan kurssilla, ja ne meillä oli sentään suht hyvin kunnossa. Pitää vaan muistaa vielä tehdä osissa, että ei heti ketjuta sekä aloitusta että lopetusta yhdeksi liikkeeksi. Sama oikeastaan tuossa paikallaolossa. Ketjuttelu kunniaan. Ensi viikolla meillä on aiheena kauko-ohjaukset (ei olla harjoiteltu yhtään), avoimen luokan luoksetulo pysäytyksineen ja jälleen luoksepäästävyys. Yritän nyt tosissani tsempata itseäni rauhalliseen ja maltilliseen työskentelyyn, vapautuksen neutraaliuteen ja siihen, etten pohdi neuleohjeita treeneihin mentäessä ;) Hyvä siitä tulee, minustakin, ja odotankin jo jokakeskiviikkoisia loistavia räätälöityjä neuvoja, joiden avulla pärjäämme itsenäisissä treeneissämme toivottavasti koko kesän läpi! (Ainakin nyt tuntuu, että jo näiden käsittelemiemme asioiden hiomiseen kuluu useampi kuukausi, ja kurssia on vielä (onneksi!) puolet jäljellä!)

Oltiin viime viikolla Tuulissuolla omatoimitreeneissä,
kun tuolla meidän omalla hallilla maksavat irtotunnit melkoisesti. 

Aijee, viikossa saatiin tämä melko hyvään kuosiin :)

Tankkeri. 

Taas on kiire namitaskulle! 

Jotenkin tosi hauskaa, että tästä on sattunut tulemaan kuva!
Tämä on siis vielä viime viikolta, jolloin en ollut vielä ajatellut vapautuksen neutraaliutta.
Ja sen kyllä näkee - tässä siis vapautus rintataputuksin
ja varmaan miljoonine kehuineen sekä kiekauksineen. 

Meidän superreippaat treenikamut
- oli vähän hulivilipäivä vissiin kaikilla meistä silloin...

Luumun laivatuliaiset. Älkää kertoko Luumulle että se onkin munakoiso eikä luumu ;)
Käytettiin tätä tänään treeneissä sekä alkuvirettä hakiessa (suht rauhallisesti - oikeasti!)
ja loppupalkkana ennen autoon menoa.

Loppuun vielä jotain ihan muuta, eli kuvia Luumun ensitapaamisesta Pirkko-bokserin kanssa :D Pirkko on Nallen koirakaveri, ja lähes nelivuotias rescue-koira Espanjasta. Luumu olikin Pirkon kanssa aika kilttiä poikaa, tuli muutaman kerran hakemaan turvaa mamin jalkojen takaa! On näköjään aivot kasvanut päähän jo  ainakin vanhempien narttujen seurassa! Tai ainakin tämän yhden...

Tuijotuskilpailu 

Ei pitänyt pikkupojan pokka. 

Meno oli välillä melkosta, mutta hyvin kesti koiran jalka ja minun pääni.