Koirien tavallisimmat tuki- ja liikuntaelinvammat

Osallistuin alkuvuodesta (!joo!) Univetin Kaarinassa järjestämään vamma-aiheiseen luentopäivään, jossa yksi Suomen johtavista eläinortopedeistä Mikael Granholm kertoi koirien tavallisimmista tuki- ja liikuntaelinvammoista. Luennosta on jo vierähtänyt tovi jos toinen, mutta en vain ole saanut kirjoitettua muistiinpanojani säilyvämpään muotoon (bittiavaruuteen siis) saati heitettyä pois. Tässäpä nämä siis. Hyvää kertausta koiran rakenteesta ja yleisimmistä rakenteeseen ja traumoihin liittyvistä vaivoista itse kullekin. Allekirjoitan! (Toki ystävän hiljattainen huono-onnisuus ja oma historia polvivamman kanssa toimivat tähän saumaan erinomaisena kannustimena...) 

Yritin taas kovasti olla skarppina ja kynä sauhuten panna muistiin kaiken oleellisen; en kuitenkaan mene takuuseen tietojen ajantasaisuudesta tai oikeellisuudesta. Koittakaa selvitä. En kirjoittanut kaikkia luennolla käsiteltyjä rakenneongelmia muistiin, vaan lähinnä tavallisimmat jutut, itselle vieraammat asiat sekä meitä mahdollisesti koskevat seikat.

Lähes kaikki sairaudet ja vammat johtuvat perimästä. Suuri osa liittyy rakenteeseen ja kasvuongelmiin. Perimä on näin ollen suurin yksittäinen vaikuttava tekijä. Tavallisimmat rakenneongelmat liittyvät niveliin. 

Lonkkaniveldysplasiasta (HD). Periytyvyys on kvantitatiivista, ja periytyvyysaste on 0.1 - 0.6 (1 = suoraan periytyvä; 0 = ei periydy). Lonkkaniveldysplasian oireita ovat kipu, liikkumisvaikeudet, ontuminen, jänishyppely. Hoito on oireiden mukainen. Lieviä tai kohtalaisia oireita lääkitään. Ravinnelisät ovat tärkeitä, koiralle pitää tarjota sopivasti liikuntaa, ja koiran on hyvä pysyä hoikkana. Kirjaintulos C tai D ei vielä kerro siitä, onko lonkka kipeä tai miten kipeä lonkka on. D-lonkilla voi pärjätä pitkällekin, kuitenkin mitä raskasrakenteisempi koira, sitä vaikeampaa on myös pärjääminen. 

Polvilumpion sijoiltaanmeno eli patella luksaatio. Kun polvilumpio menee sijoiltaan sisäänpäin, puhutaan mediaalisesta; ulospäin = lateraalinen. Mediaalista havaitaan usein muun muassa chihuahualla, mopsilla ja yorkiella; lateraalista westiellä ja suomenpystykorvalla. Kyse on virheellisestä jalka-asennosta, matalasta polvilumpion telaurasta. Ongelma on periytyvä, ja traumaattinen luksaatio on harvinainen. Koira voi olla täysin oireeton tai ontua vaikeasti. Oireita on myös jalan pomputtaminen (joka pikkuhiljaa surkastuttaa jalan lihaksia), koira saattaa jättää askelia väliin, tai välttää jalan käyttämistä muuten. Diagnoosi tehdään tunnustellen. Leikkausennuste on erinomaisesta hyvään.

Ristisiderepeämiin altistavia tekijöitä ovat muun muassa polven suora kulma, jäykkä sääriluun ylätasanteen kulma, alikehittynyt sääriluun kyhmy ja samanaikainen osteokondroosi. Ristisiderepeämät ovat kaikkein tavallisimpia vammoja koirilla. Niitä esiintyy kaikilla roduilla, mutta erityisesti isoilla koirilla. Ristisiderepeämä on rappeutumissairaus; 95 prosenttia sairauksista johtuu rappeumasta ja vain 5 prosenttia on traumaperäisiä. Kirurgia on lähes aina suositeltavaa, ja toipumisaika on 4 - 6 kuukautta. Hoitoennusteet vaihtelevat hyvästä kohtalaiseen. Seurauksena on aina polvinivelrikko.

Kyynärnivelen kasvuhäiriöt (ED). Yleinen isoilla ja jättikokoisilla roduilla. Kasvuhäiriöllä on eri muotoja: osteokondroosi, kyynärluun varislisäkkeen murtuma, kiinnittymätön kyynärpään uloke, kyynärnivelen inkongruenssi (= nivelpintojen epäyhdenmukaisuus). Koira pitää painoaan nivelen ulkopuolella. Vuotiaalla kuvatut ykköset eivät koskaan muutu parempaan suuntaan. Tila huonontuu tavallisesti koko elämän, mutta voi myös pysyä samana. Irtopala nivelessä näkyy röntgenkuvassa vain 30 prosentilla potilaista; CT-kuvauksessa näkyy enemmän, sillä kuvauksessa käytetään pyörivää röntgenputkea. Vammasta seuraa aina nivelrikkoa. Nivelrikko ei kuitenkaan itsessään ole indikaatio leikkaukseen, sillä nivelrikkoa ei saa leikkauksella pois. 

Osteokondroosi on perinnöllinen nivelruston kasvuhäiriö. Lievissä tapauksissa voi parantua itsestään, usein kuitenkin tarvitaan leikkaus. Jos nivelessä on osteokondroosia, kannattaa koira kuvauttaa muualtakin, sillä suurella todennäköisyydellä ongelmaa löytyy tällöin muualtakin. Osteokondroosia voi siis esiintyä useassa nivelessä samanaikaisesti. Tavallisesti nopeasti kasvavilla isoilla roduilla olka-, kyynär-, polvi- ja kinnernivelissä. Voi löytyä myös selkänikamista. Jos nivelet ovat terveet, ne eivät kulu käytössä! Jos koiralla todetaan nivelrikkoa, taustalla on usein kasvuhäiriötä tai traumaa. Jos koiran perimä on hyvä, ruokinnalla ei saa osteokondroosia aikaan (proteiinin määrä sekä fosforin suhde; matalaproteiinista ruokaa isoille, nopeasti ksavaville roduille). Nuoren kanssa ruokinta on kuitenkin tärkeä asia; aikuinen koira pärjää vaikka millä. Ruoka on kuitenkin aina vain yksi osa kokonaisuutta. Nuoren koiran ontumaan on suhtauduttava vakavammin kuin aikuisen!

Niin Luumu kumpi teistä se noutaja taas olikaan..? 

Putkiluun murtumat. Oireena akuuttia, voimakasta kipua. Koira saattaa pitää jalkaa epänormaalissa asennossa, krepitaatio, turvotus. Varhainen immobilisaatio. Hoito lastalla tai leikkaushoidolla. Liikuntaa rajoitetaan. Murtuman luutuminen kestää kolmesta kahteentoista kuukauteen; hoitoennuste on yleensä hyvä. Komplikaatioina esiintyy infektioita, viivästynyttä luutumista tai murtuneen luun kiertymistä/vinoutta. Seurauksena ei synny nivelrikkoa. 

Nivelen sisäiset murtumat. Myös näissä murtumissa oireena on akuutti, voimakas kipu; varhainen immobilisaatio. Leikkaushoito + lasta. Lastanvaihtoja ja liikunnan rajoittamista. Komplikaatioina infektiot, heikko luutuminen, voimakas nivelrikko. 

Nivelsidevammat > venähdys - repeytyminen - katkeaminen. Ontuminen ja nivelen manipulaatiokipu. Nivel tunnustellaan ja röntgen-/CT-kuvataan, artroskopia. Tukiside-leikkaushoito + lasta. Hoitoennuste korreloi vamman vakavuuteen. Seurauksena on yleensä aina nivelrikkoa. Paranemisen suhteen nivelsidevammat ovat epäkiitollisia. Nivel ei näy röntgenkuvassa, mutta nivelen löysyys näkyy. 

Jännevammat. Varpaiden koukistajajänteiden viiltovammat. Hoidetaan vamman laajuuden mukaan, lepo, tukiside, jänteiden ompelu. Isojen jänteiden repeytyminen vaatii aina ompelua (akillesjänne, polvilumpion suora side ym.) Vanhempi jännevamma ei aina parane. 

Lihasrevähdykset. Oireina kipu, ontuminen. Vamman laajuuden mukaan kuumotus, kipua lihaksen revähdyskohdassa. Ontuminen pahenee liikkumisen myötä. Vamma voi oireilla pitkään - useita kuukausia. Akuutit revähdykset hoidetaan kylmähoidolla. 

Yleissairauksia, jotka voivat aiheuttaa myös ontumista: immunologiset moniniveltulehdukset, myosiitit (lihastulehdukset), kilpirauhasen vajaatoiminta, sisäelinten vajaatoiminta, sydänsairaudet, borrelia, neurologiset sairaudet. 

Nivelrikko on oire sairaudesta tai vammasta; se on sairaus, jonka taustalla on jokin syy. Taustasyistä tavallisimpia ovat kasvuhäiriöt, huono rakenne, ylipaino. Hoitomuotoina ensimmäinen on PAINONHALLINTA! Myös liikunta, lihashuolto, fyssari, osteopatia, laserhoito. Lääkitään mahdollisesti tulehduskipulääkkeillä, kortisonilla, Cartrophenilla. IRAP, PRP - ACP, Accel, kantasoluhoidot. Ravinnelisänä glukosamiini, kondroitiinisulfaatti, hyaluronihappo, omega-3. Nivelrikkoruokavalio. 

Spondyloosi on selkärangan rappeutumissairaus. Selkänikamien väliin muodostuu luusiltoja. Kyse on useimmiten enemmän oireesta jostain muusta, kuin itse sairaudesta. Oireina spondyloosista on jäykkyys, kipu, hermopinteet. 

Sellaisia muistiinpanoja tuli tehtyä. Loppuun olen kirjoittanut vielä itselle muistiin FaunaPharman Hyalutidin DC -valmisteen, jota voisi antaa 30 päivän kuurina kahdesta neljään kertaa vuodessa vaihteluna noihin meidän tavanomaisiin nivelravinteisiin (gluko-HC, kondroitiini, MSM). Ihan rehellisistä muistiinmerkitsemissyistä laitoin tuon tuohon - kyse ei ole piilomainonnasta ;) Toivotamme Muumelon kanssa jokaiselle oikein liikkuvaista ja terveellistä alkusyksyä kesäisten Uittamon rannasta napattujen uintikuvien siivittämänä. 

Netta

Rakastan elää reunalla

Tekisi mieli kirjoittaa, että takana cheekintäyteinen viikonloppu, mutta kummallisesti se aika vaan juoksee niin, että kohti seuraavaa viikonloppua ollaan jo kovaa vauhtia menossa. Tosiaan olin viikonloppuna pienellä tyttöporukalla Helsingissä shoppailemassa, syömässä, juomassa, keikkailemassa ja hotelliyöpymässä. Harvinaista herkkua siis. Näistä erityisesti minulle nykyään tuo shoppailu. En edes muista milloin olisin viimeksi ostanut jotain muita vaatteita kuin ulkoiluvaatteita. Ja silti sain kamalan morkkiksen tuhlaamisesta turhuuksiin, vaikka ei sitä rahaa loppujen lopuksi paljon mennyt. 

Ihan munnäköisiä vaatteita tuli ostettua.

Vaikka musiikkityylillisesti sydämeni sykkii enemmän rockahtavalle musiikille, ja esimerkiksi RHCP saa autoradiosta soidessaankin äänijänteet venymään ja paukkumaan, jokin tenhovoima suomiräpin uuden sukupolven kuninkaassa Cheekissä toki on. Eihän hän muuten vetäisi Olympiastadionia täyteen. Kahdesti. Se asenne ja intohimo, joka näkyy kaikessa hänen tekemisessään, on ihailtavaa. Hän tekee täysillä, huutaa puoli korttelia etukäteen olevansa tulossa, eikä hän väistä ketään. Silti hänestä paistaa jonkinlainen aitous ja ehdoton välittäminen läheisistään, omasta tiimistään. 

Siinä kevyessä nousujohteessa biisien sanoja kuunnellessa ja stadionin ihmeellisen tarttuvaa tunnelmaa makustellessa tuli montakin ajatusta mieleen. Kyllä vielä hankin sen pienen mustan kirjan, joka mahtuu bilevaatteidenkin taskuun. Lähes jokainen näistä olevinaan hyvin erityisistä ideoista oli aamuun mennessä kadonnut muistista. Se oli se hurmos, ei suinkaan se punaviini. 

On hetki siitä kun olen viimeksi päivitellyt meidän treenijuttuja. Ollaan edistytty ihan kamalasti parin viikon sisällä. Jessican koulutuksen jälkeen halusin jättää joka ikisen harmaan sävyn meidän treenien mustavalkoisuudesta pois. Hyvin onnistuttiinkin aluksi. Käytiin viime viikon loppupuolella pari kertaa kahdestaan Luumun kanssa tuossa Vanhalinnan kartanon nurmiparkkiksella treenaamassa iltalenkin yhteydessä. Parkkis sopii tarkoitukseemme etenkin nyt syksymmällä erityisen hyvin, sillä se on usein oikein matalaksi ajettu ja näillä koiranilmoilla erittäin hyvällä todennäköisyydellä autio. 

Ensin ei satanut. Sitten alkoi tihuttaa, ja kohta tulikin esterin sieltä. Mutta ei haitannut! Meillä oli ihan hirveän kivaa keskenämme, ja Luumulla oli SÄÄNNÖT! Kahden treenikerran jälkeen se on oppinut malttamaan mielensä siinä kohtaa, kun lelu menee irrottamiskäskyn jälkeen liivin takataskuun. Ennen se hyppi vasten ja koitti vielä tarttua leluun, kun siitä pienikin kulma taskunpielestä näkyi. Käytännössä olen saanut tämän "luopumisen" toimimaan siten, että ihan kylmästi olen kieltänyt sitä kiitoksen jälkeen riehumisesta. Sitten kun se on vähän malttanut, olen julmasti "härnännyt" sitä lelulla naaman edessä, ja kun se on malttanut, se on saanut namin tai olen heittänyt lelun uudelleen. 

Muutaman viikon takaa TSAUn treeneistä.
(C) Ada Vakkuri

Ollaan alettu kunnioittaa treenikenttää enemmän. Kun me ollaan siellä, Luumu ei tee yhtään mitään muuta kuin sitä asiaa, jonka minä olen antanut sille tehtäväksi. Se voi olla mun kanssa, jolloin me kävellään paikasta toiseen. Se voi olla käy siihen, jolloin se odottelee uutta tehtävää suhteellisen rauhallisessa mielentilassa istuen, maaten tai jopa seisten, mutta paikoillaan. Se voi myös olla mene pissalle, jolloin se voi luvalla mennä pusikkoon hoitamaan asiansa, jos se tuntuu levottomalta. Se voi olla ole hyvä, jolloin se juo vettä kupistaan. Tai sitten se on joku oikea tehtävä. Toisaalta nyt kun näiden kaikkien sääntöjen noudattamisten kautta ollaan saatu paketti paljon paremmin kasaan, tuntuu jopa, että ne muut tehtävät voivat joskus olla jopa tärkempiä hoitaa kuin ne "oikeat" tokotehtävät. Hmm. Pistää miettimään treenattavien juttujen arvojärjestystä uudelleen. 

(C) Ada Vakkuri

Palataan meidän kahdenkeskisiin nurmitreeneihin. Pidin Luumun koko ajan tiukassa hanskassa, ja silti tehtiin ihan sairaan kivoja juttuja. Tehtiin jääviä erilaisilla palkoilla. Tehtiin hengitysharjoituksia, joissa Luumun piti tottua siihen, että minä saatankin vetäistä kuuluvasti henkeä siinä kohdassa, missä yleensä sanon käskyn. Olin tosi tiukka, jos se meni höplään. Annoin heti palautetta, jos se teki jotain, mitä sen ei kuuluisi tehdä. Ja toisaalta se halusi palkan niin kovin ja oli niin hypervireessä, että se teki entistä suuremmalla intensiteetillä. Me lisättiin nimenomaan sitä jännitettä noihin liikkeisiin. Luumu sai hurjat lelupalkat sellaisissa kohdissa, joissa se ei ole tottunut sitä palkkaa saamaan. Luoksetulon, kaukot tai jäävät voi näemmä pilkkoa sataanmiljoonaan osaan, kun etsii sopivia, yllättäviä palkkapaikkoja. Märkä nurmikko muuttui mudaksi ja lammikoiksi, mutta sehän ei menoa haitannut. Päinvastoin. Mitä lammikkoisempi kohta, sitä parempi paikka harjoitella liikkeestä maahan tai seuruun perusasentoa. Luumu oli supermielellä liikenteessä. Jos meidän elämä olisi elokuva, tuossa hetkessä taustalla olisi alkanut soida Gonna Fly Now, ja kuvanauhan hidastuessa sadepisaratkin kimpoaisivat meistä avaruuteen. 

(C) Ada Vakkuri

Tehtiin kahdet huipputreenit siellä nurmella. Se mikä siinä tuntui niin erityisen hyvältä, oli kun Luumu oli ihan käsittämättömässä tikissä, ja silti se oli hallinnassa. Toki se halusi aina sen palkan, mutta silti se teki mulle. Se kuunteli, keskittyi ja painoi täysillä töitä. Uskomaton tyyppi. Tässä tapauksessa sanonta kolmas kerta toden sanoo, ei kuitenkaan meidän kohdalla pitänyt paikkansa. Tai toisaalta piti. Kolmansissa treeneissä (nyt matotreeneissä ja eri kentällä) mikä ikinä voi mennä pieleen, se meni. No... ensin meillä oli kaukokatselmus. Kesäkuussa aloitettiin pienimuotoinen kaukohaaste, ja nyt oli se totuuden paikka. No mehän ei olla harjoiteltu kesän aikana ollenkaan voittajan kaukoja, kun Luumu olevinaan meni niistä jotenkin sekaisin, eikä voitu toisaalta riskeerata avo-kaukojen rikkimenemistä. Muutama päivä ennen kaukohaasteen loppukatselmusta koetin herätellä M-S ja I-S -vaihtoja. Vaikeita. Hirveen vaikeaa koiralle, jolla omasta mielestään on vain kaksi etujalkaa ja helkkarin iso suu. Hirveen vaikeeta ihmiselle, jolla on kastemadon pituinen pinna. 

Tuorlan nurmikenttätreenit, ne "kolmannet" treenit alkoivat kaukoilla. Arrrgh. Tässä video. Kolmen minuutin kohdalla Luumukin lyö hanskat tiskiin, ja sanoo että pidä muija kaukojumppas. Toisessa pätkässä harjoitellaan namikädestä luopumista. 

Kaukojen jälkeen teemana oli luoksetulo. No hei kiva, nyt voisin näyttää matokavereille, miten me ollaan kahtena viime päivänä saatu lisättyä niin hienosti jännitettä ja hallintaa ja kaikkee hirveen kivaa juttua muuteski. Luumu ei pysähtynyt, sitten se ennakoi, sitten se pysähtyi, mutta ei tarpeeksi nopeasti ja ja ja... Eli ihan helkkaristi liikaa jännitettä, mutta toisaalta ainakin sen alkuperäisen ongelman olin saanut kaksissa edellisissä treeneissä korjattua. Eipähän koira vilkuillut ainakaan "yleisöön" siinä vaiheessa, kun minä kävelen pois päin. Hehe. 

Niin ja kirsikkana näiden loistotreenien jälkeen tehtiin vielä nopea tunnari. Ensimmäistä kertaa "tyhjät" kapulat haisivat toiselta ihmiseltä, ja tämä vaan oli sellainen seikka, joka sai Luumun sähläämään ja tuomaan sieltä väärän kapulan. Toisella kerralla toi oman, mutta epävarmasti pureskellen. Huooh. Taisin viime tekstissä tästä mainitakin (ja kyllä se Luumu sitten sitä seuraavalla kerralla toi jo ekalla oman, niin kuin sovittiin). Lisäksi vielä näiden treenien aiheuttamaa mielipahaa lisäsi oma morkkis liian tiukasta sääntöjen noudattamisesta. 

Niin, voiko sellaista ollakaan? No voi siinä tapauksessa, jos ne säännöt eivät ole koiralle vielä selvät. Kun ne säännöt olivat kaksissa viime treeneissä toimineet niin hyvin, odotin toki yhtä pedanttista sääntöjen noudattamista kolmansissakin treenissä. Paitsi että kahdella ekalla kerralla oltiin Luumun kanssa kahdestaan käytännössä meidän takapihalla, ja kolmannella kerralla oltiin täysin uudella kentällä kolmen muun ihmisen kanssa. Olin oikeasti välillä Luumua kohtaan tosi kettumainen, mikä harmitti itseä jälkikäteen. Toisaalta se sai miettimään vielä tarkemmin sitä, mitä minä oikeasti siltä haluan, odotan - ja minkä minä sille opetan. Heti seuraavana päivänä käytiin jälleen korjaamassa fiilistä tutulla kentällä Vanhalinnassa. Ja oli se hyvä. Luumu oli hyvä, minäkin osasin olla hyvä. Pääsin keskitysleiritsijästä enemmän kohti päiväkodintätiä. Se on hyvä tie se. Ja sillä tiellä me ollaan viikko oltukin. 

(C) Ada Vakkuri

Käytiin viime sunnuntaina cheekkireissulta palattuani tekemässä kolmasosa-maton kanssa liikkeidenvälitreeni Tammispaltan kentällä. Luumulla oli ohjelmassa yhdeksän liikettä, joista kolme oli lyhyttä seuraamiseen liittyvää palasta (hetki suoraa | askel kerrallaan naksulla | laatikkoseuraamista vasemmalle), lisäksi tehtiin jäävät (seisomisessa oli jotain), nouto, hyppy, kaukot ja luoksari. Kaukoissa se takapalkka-ajatus ei oikein käytännön tasolla toiminut, kun Luumu meni siitä enemmän vaan sekaisin. Mutta joku takapalkkahomma me tähän otetaan sillä tavalla, että siitä tulee enemmän rutiini. Luumu tekee tosi hyvin, kun se tietää, että siellä on se takapalkka. Yritän nyt saada sen takapalkka-ajatuksen linkitettyä kaukojen tekemiseen, jolloin ei niin kovasti haittaisi, onko se takapalkka siellä vai ei. Nähtäväksi jää kuinka tässä käy.

(C) Ada Vakkuri 

(C) Ada Vakkuri

Luoksaria ennen kentän reunalle ilmestyi kettu, mutta Luumu ei onneksi nähnyt sitä. Luumu olisi varmaan joka tapauksessa pitänyt sitä yhtenä häiriökoirana, ja antanut sen kenties jopa olla. Ken tietää, ei otettu selvää. Hypyssä L ennakoi takaisin päin liikkurin käskystä. Mutta hyppäsi kyllä takaisin, vaikka vinoon menikin ihan huolella. Muita pointteja sunnuntain kisamaisesta treenistä. Seuraaminen oli kaikin puolin kuulemma tosi kivan näköistä, vaikka mitään pitkää pätkää ei tehtykään. Seisomisessa on nyt joku juttu, mutta muuten alkaa kestää jäävissä sen, että menen takaisin päin Luumun oikealta puolelta. Sekin on meille uusi juttu. Vartaloapuja minulla on vielä jonkun verran, usein tiedostamattomia. Enemmän pitää tehdä liikkuritreeniä, sillä Luumu kuuntelee liikkuria yllättävän paljon. Tehtiinkin eilen tsaun treeneissä. Oli tosi hyvä. Kerrasta se korjaa ja muistaa ainakin hetken. Se on oikein hyvä. 

Mutta mikä sunnuntain liikkeiden väleistä jäi päällimmäisenä mieleen - Luumu ei ole ikinä ollut niin hyvin hanskassa. Annoin liikkeen jälkeen tavallisen kisamaisen sosiaalisen palkan, sitten siirryttiin mun kanssa seuraavan liikkeen aloituspaikkaan, ja tässä kohdassa annoin hyvästä siirtymästä ja loistavan mielentilan säilyttämisestä namipalkan. Mieletön fiilis. Se asenne. Se intohimo. Luumu oli niin innoissaan, se oli iloinen, ja se teki mun kanssa. Tämä juttu on meidän juttu. Tässä asiassa me mennään täysillä, mutta silti siellä rajalla. Reunalla. Me rakastetaan elää reunalla. 

Jeah.

Kiva leivotaan sinne sekaan - Jessica Svanljungin koulutuksessa

Ehti tuossa olla jo melkoisen murjottu olo, kun jätin peukalon pakastimen ja jääkaapin ovien väliin niin että turposi. Samaan syssyyn onnistuin moukaroimaan takin vetoketjun silmääni niin että veresti monta päivää. En siis silmäluomeen tai silmänympärykseen - vaan silmämunaan. Tekipä gutaa. Jalat sentään näyttävät taas vähän enemmän rantakuntoisilta, kun treenatessa on tullut pidettyä pitkiä housuja. Hyvä se nyt on, kun ei ole enää rantakelejä. Oikea käsivarsi on vieläkin ja edelleen ja yhä uudelleen sen näköinen, kuin olisin ollut vangittuna kolme viikkoa kokokäsivarsiraudoissa. Veljen synttärikahveilla kummitäti tokaisi, että kivat mustelmat sulla. Joo, on ne... kivat. Mutta kun Luumu niin tykkää ja kun se on korkeassa vireessä ja ja ja... Ihan vakavasti ottaen olen halunnut puuttua Luumun ylimääräiseen vasten hyppimiseen ja hihaan tarttumiseen jo useamman kuukauden. En vaan ole vienyt hommaa läpi asti, ja asiaan puuttumisesta on tullut jatkuvaa rasittavaa kitinää ja nillittämistä. Ja toisaalta joskus taas en ole jaksanut kiinnittää mitään huomiota.

Lauantain Jessica Svanljungin koulutuspäivä oli hieno päivä. Pakko tunnustaa, että on ne silmät näiden treenaamiseen liittyvien sääntöjen suhteen avautuneet jo aiemmin kesällä, mutta noin loppuunastiviemisen kannalta päivä oli erityisen hieno. Luumu ei ollut koirakkopaikalla, koska sellaisia ei enää siinä vaiheessa ollut jaossa. Enää en häpeile sen ilmoittamista mihinkään koulutuksiin, en tavantallaajien enkä MM-gurujenkaan. Sellaisia ne koirat vaan ovat noissa koulutuksissa ja ohjaajat. Ihan. Samanlaisten. Ongelmien. Kanssa. Painivat. Me ollaankin lokakuussa menossa Jessicalle jakamaan Jennin & Jedin kanssa yksäriä. Muumelo tulee siis myös. Parasta. Ja niin sitä piti vielä sanoa, että tuon lauantain koulutuksen jälkeen kun mentiin treenaamaan mato-porukalla, ei ole Luumu koskaan ollut vielä noin ruodussa. Jippijaijei! Saatiin hihaantarttumiset ja ylimääräiset riekkumiset ihan melkein yhdellä treenikerralla kuntoon. Ja melkein siis siksi, että kyllä sille pitää vielä muistuttaa niistä säännöistä treenien alussa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi - myös treenien aikana ja lopuksikin). Onhan se elänyt enemmän tai vähemmän pellossa kaksi ja puoli vuotta. Peukalolle ja silmämunalle ei sentään Luumukaan voi mitään.

Ihana Jessica! Ihan heti kärkeen pitää mainita miten hän otti jokaisen koulutuspäivään osallistuvan ihmisen huomioon käymällä kädestä päivää esittelemässä itsensä, vaikka meitä osallistujia tippui paikalle päivän mittaan epätasaiseen tahtiin. Itse heti aamutuimasta menin tällaisesta huomioonottamisesta sen verran kukkuu, että en edes omaa nimeäni ymmärtänyt sanoa, vaan sopersin vaan jotain kuuntelupaikasta. Köh. Koitetaan lokakuussa uudemman kerran olla hiukan sosiaalisesti fiksumpia.

Asiaa on paljon, mutta yritän punnertaa kaiken kerralla loppuun asti. Muistiinpanot ovat minun koulutuspäivän aikana kirjoittamiani mietelmiä, enkä uskalla mennä takuuseen niiden täydellisestä oikeellisuudesta. Aloitetaan yleisestä ja siirrytään kohti yksityiskohtaisempaa. Ensimmäisenä, ja varmaan itselle tärkeimpänä päivän antina mainittakoon juuri nuo treenaamisen säännöt. Laadi itse ne säännöt, joita noudatetaan nyt ja aina. Luumun kohdalla tämä tarkoittaa, että minun pitää alkaa olla tarkempi siinä, miten paljon se saa riekkua harjoitusten välissä. Käytännössä siis jos treenataan yksi maahanmeno ja palkkaan se siitä, riekkuminen loppuu heti kun se palkkakin loppuu. Luumu ei itsenäisesti ja oma-aloitteisesti rieku yhtään eikä yhtään missään. Kaikkeen annetaan lupa, ja vasta sitten saa. Tämä koskee myös paikasta toiseen siirtymisiä treenikentällä.

Miksi tosiaan tehdä niistä liikkeidenvälitreeneistäkin niin suuri juttu, kun sitä voi treenata ihan koko ajan muiden treenien ohessa? Päätinkin koulutuspäivän aikana Luumun ja minun liikkeidenvälirutiinit. Kun me seistään paikoillaan (kuuntelemassa vaikka tuomarin mielipiteitä), minulla on kädet lanteilla/vyötäisillä, ja Luumulla on käy siihen -tehtävä, jossa se saa istua tai maata, mutta sen on oltava paikoillaan. Kun me siirrytään paikasta toiseen (vaikka liikkeen loppumispaikasta seuraavan liikkeen alkamiskohtaan), oikea käteni heiluu, ja vasen jää edelleen vyötäisille kertomaan Luumulle, että nyt tulet mun kanssa, etkä pöllöile mitään muuta. Ja vasen, koiranpuoleinen käsi nimenomaan, ettei minun erittäin tiedostamatta toimiva kroppani halua ohjailla Luumua sillä kädellä mihinkään. Ollaan vasta ihan testattu tätä hommaa, ja tuntuu toimivan puolin jos toisin. Olisikin mielenkiintoista kuulla millaisia liikkeidenvälirutiineja muilla on. Anyone?

Liikkeiden väleistä Jessica sanoi vielä sen verran, että EVL-luokassa koiraa saa kyllä kiittää, mutta se pitäisi kuljettaa paikasta toiseen nätisti vasemmalla puolella. Mieti myös haluatko rauhoittaa vai nostattaa liikkeiden välissä. Todella hankala kysymys muuten. Toisaalta Luumu useimmiten tarvitsisi rauhoittamista, mutta miksi sitten villitsen sitä aina..? Luumua varten olin kirjoittanut tähän ajatukseksi myös, että opeta sille jokin temppu, missä se saa luvan kanssa hypätä vasten. Kun se mielellään tekee tätä muutenkin, luvan kanssa (näkymättömästi tuomarin silmään) se on sille hyvä keino palkita ja toisaalta tarvittaessa myös nostattaa.

Behind the scenes

Toinen tärkeä "yleinen" juttu on koiralle kertominen. Muista aina antaa koiralle palaute väärin tekemisestä. Näin hiljaisuus on aina se positiivinen juttu (kisoissa). Koulutuspäivän loppupuolella yksi koirakko käytti oman aikansa siihen, että puhuttiin motivaatiosta, treenaamisesta ja kilpailemisesta. Tässä keskustelutuokiossa tuli hyvin esille, että koiran pitää tykätä tekemisestä yhtä paljon kuin ohjaajankin. Aina voi parantaa jotakin liikkeen osaa (vaikka vieläkin nopeampi maahanmeno tms.), mikä on hyvä muistaa, kun EVL-luokan liikkeitä tahkoo vuodesta toiseen. Vaikka joskus on ollut hyvä, se ei tarkoita, että olet jatkossakin hyvä. Tasoa on ylläpidettävä. Jessica puhuu siitä, kuinka koko ajan treenatessa on tutka päällä. Asioihin puututaan ennen kuin asioista tulee ongelmia. Esimerkiksi jos näyttää, että ruudun vauhti on hiipumassa, vauhtiin motivoidaan ennen kuin ongelmaa on edes syntynytkään.

Kyllä tässä sai sitten poseerata!

Minun on tullut tässä kesän aikana mietittyä, että treenataanko me Luumun kanssa liikaa. Treenejä on ollut likipitäen päivittäin, täydellisiä vapaapäiviä muutama kuukauteen. Toisaalta treeneihin meneminen on ollut meille kummallekin koko kesän aina mielekästä, ja vasta nyt alkusyksyn sateiden ja pimeyden myötä on mieleen hiipinyt sellainen villasukkafiilis. Että tekisi sittenkin mieli kotoilla ja nyhvätä vaikka mieluummin kaukoja keittiön lattialla kuin ajella toiselle puolelle Turkua hinkkaamaan seuruun paikkaa vesisateeseen. Nuoremman koiran kanssa Jessica on treenannut parikin kertaa päivässä, nykyisin 6 x viikossa. Hän käy yleensä jokaisella treenikerralla kaikki liikkeet jollakin tavalla läpi. Vaikka Luumu ei mikään pitkäjänteiseen työhön jalostettu bortsu olekaan, en pode enää huonoa omaatuntoa liiasta treenaamisesta. Treenimäärä on hyvä, jos se tuntuu itsestä hyvältä ja on koiralle mielekästä.

Jessica kertoo treenaavansa noin 80 prosenttia kokonaisuuksia. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että palkka voi silti välillä tulla merkiltä, ja vasta siitä sitten jatketaan. Kisamaisten suoritusten tekeminen riippuu siitä, onko kisoja tulossa lähiaikoina. Aina treenataan jonkun asian takia - ei vain siksi, että olisi kivaa. Jos haluat muuttaa jotakin, esimerkiksi seuraamisessa, ja juuri ennen kisoja tuntuu, ettei muutettu asia ole koiralle vielä tarpeeksi vahva, käytä kisoissa ennemmin vielä vanhaa tapaa. Muuten saattaa joka tapauksessa käydä niin, että koira tekee mitä sattuu. Vanhalla tavalla toimii varmemmin, ellei uusi tapa ole koiralle täydellisen selvä juttu. Kaukoista oli sen verran puhetta, että yhä enemmän on nähtävissä (kansainvälisesti) sellaista tekniikkaa, jossa koiran etujalat pysyvät paikoillaan ja muu osa liikkuu (esim. muutamat MM-kisoissa). Tämä on helpompi opettaa, ja kriteereistä on helpompi ohjaajan pitää kiinni, kun etujalkojen paikallaan pysyminen näkyy helpommin eteenpäin.

Motivaatiosta. Jessica ei tee erikseen motivaatiotreenejä, vaan se kiva leivotaan sinne sekaan. Silti vaikka koiralla on kivaa, sen pitää noudattaa selviä sääntöjä. Sosiaalisen palkan kanssa selviää vain kokeilemalla mikä on omalle koiralle paras tapa (kisoissa ja treeneissä). Monesti kisoissa niillä, jotka pitävät koirat liikkeiden välissä tiukasti hallinnassa, taustalla saattaa olla ääntelyongelmaa. Tällaistakin tuli kirjoitettua meidän tilannetta ajatellen: Jos koira tarvitsee ennen kisoja esimerkiksi miljoona pallonheittoa, saatat olla joskus pulassa, kun vieraalla kisapaikalla ei olekaan mahdollisuutta tähän. Harjoittele kisanomaisuutta myös tällaisissa olosuhteissa/mielentilassa. Ja vielä yleispätevästi: yritä aina löytää keinoja ratkaista ongelmia > yritä saada ongelmat näkyviin treeneissä!

Jos koira on alavireessä tai jos sitä pitää muuten nostattaa esimerkiksi ennen kaukoja, voit opettaa sille jonkin tarkkaavaisuutta lisäävän tempun. Esimerkkinä tähän voisin ajatella toimivan meidän omasta elämästä sanan kuuntele. Joskus kun itse kuulin auton tulevan pihalle, mutta Luumu ei vielä ollut tilanteen tasalla, saatoin sanoa sille kuuntele, jolloin se höristi korviaan ja lopulta otti innoissaan vastaan sisään tulevan vieraan (joka kyllä yleensä oli Teemu). Kerran tehtiin Vanhalinnan nurmella jäävien erottelua, ja Luumu oli keskittymistä vaativaan puuhaan liian korkeassa vireessä. Sanoin sille kuuntele (kuten lapsille tai jääräpäisille aikuisillekin sanotaan), ja se oli heti täpäkkänä ihmettelemässä kuka tulee, mistä ja mihin aikaan. Hehe. Olin vahingossa opettanut sille tarkkaavaisuutta lisäävän tempun. En vaan tiedä uskaltaisinko kokeilla tätä koetilanteessa.

Sitten liikekohtaisiin. Aloitetaan noudolla. Jos koiralla on vaikeuksia irrota perusasennosta (esimerkiksi) noutamaan, ota mieluummin askel eteenpäin lähettäessäsi kuin että antaisit kaksi käskyä tai käsimerkin. Jos koiralla on jotain antipatioita kapulaa kohtaan, voit tehdä noutoa aika pitkälle lelun kanssa. Kapulan kanssa voi tehdä hetsaustreeniä (pannasta kiinni ja kapulan perään). Älä odota tässä sivulletuloa, vaan harjoittele se erikseen. Kiertämiset, hyppy, putki ym. ovat hyviä harjoitella kapulan kanssa, jotta koira oppii liikkumaan se suussaan. Voit myös lähettää koiran kapulalle niin, että olet itse puolimatkassa lähettämässä. Palkkaa heti, kun koskee kapulaan. Näin kun ohjaaja on selin koiraa kohti, koira ei ainakaan paineistu ohjaajasta. Mietin itse, että tuleeko tässä myös koiralle hiukan enemmän kiire, kun se on kauempana kapulasta kuin ohjaaja - jos siis on haluton noutamaan ylipäänsä. Pennun kanssa ensimmäiset noutotreenit voivat olla hetsattuja, jippii heti kun tarttuu.

Noutokapulan pitämisessä puhuttiin käänteishoukutuksesta. Ole rauhassa koiran kanssa vaikka lattialla, nami kädessä. Koira ei saa katsoa namia, vaan vasta kun se ei katso, se saa namin. Koira nostaa kapulan maasta, namikäsi tulee lähemmäs koiran kuonoa. Koira ei saa tiputtaa kapulaa, vaikka namikäsi tulee näkyville. Kun koira osaa tämän, se saa luvalla tiputtaa kapulan ja ottaa namin. 

Jos koira mälvää, anna heti palaute (äppäp, oho tai vastaavaa) ja aloita alusta. Sama juttu missä tahansa treenatessa. Sano aina kaikista sellaisista asioista, mitä et halua: Älä vain toivo, että epätoivotut asiat jäävät pois, vaan kerro koiralle. 

Myös tunnarin kanssa kannattaa tehdä pitotreeniä. Muista myös liikkua > tee esimerkiksi seuraamista tunnarin kanssa. Jos koira pureskelee kapulaa, yritä tunnistaa missä kohtaa liikettä se pureskelee. Esimerkiksi jos pureskelua ilmenee vasta vähän ennen sivulletuloa, harjoittele kapula suussa sivulletuloja erikseen. Voit myös lähettää koiran kapuloille samalla tavalla itse seisten puolimatkassa, kuten perusnoudon kanssa yllä. Tunnarissakin voi kuitenkin palkata lelulla, etenkin jos koiralla on hajutunnistusosa erittäin varma, ja jos sille ei silti tule kiire kapuloilla. 

Ruutunen. Ruudun alkeistreeniä tehtiin ihan samalla tavalla kuin meidän Elinalta saamilla ohjeilla. Näyttöruudussa voi käyttää myös namia, jos lelupalkka menee överiksi. JES tai SEIS tms. merkkaa koiralle oikean paikan. Kun näyttöjä on tehty paljon, testaa lähettämällä ruutuun ilman, että sanot jes tai seis > katso löytääkö itsekseen oikean paikan. Älä kaivele taskuja ruututreenissä, jos koiralla on korkea palkkaodotus. Jos koira ei mene näyttöruudussa oikeaan kohtaan, mene heti siirtämään koira oikeaan paikkaan > siellä on ruutu. Sitten hallitusti yhdessä näyttöruutu alusta. Ei mitään hillumisia, kun kävelette poispäin ruudusta. Kierrokset nousevat turhaan, jos koira saa hyppiä.

Mitä pienempi alue on, johon haluat koiran ruudussa menevän, sitä vaikeampaa se on myös koiralle. Jos koira hakeutuu aina johonkin tiettyyn väärään paikkaan ruudussa, voit lähettää ruutuun myös seisomalla itse eri sivulla. Käy näyttämässä oikeaa paikkaa aina alussa. Mieti myös millä palkkaat, etenkin, jos kierrokset nousevat paikan hahmottamisessa liikaa; palkkaa ennemmin rauhallisesti namilla. Kyllä se vauhti tulee sitten erikseen.

Jäävissä terävyyttä saa heittämällä pallon heti tiukan käskyn jälkeen taakse (ns. huolimatta siitä miten terävästi koira reagoi), koska tämä tukee nopeaa reaktiota. Toimii myös takapalkalla; heti käskyn jälkeen vapautus taakse. Jos koira esimerkiksi istuu hitaasti, voit kokeilla ottaa koiranpuoleisella jalalla voimakkaan ylöspäin harppaavan askeleen samalla, kun sanot käskyn. Voit myös kokeilla käskyn kanssa samaan aikaan tehdä pienenpienen pysähdyksen > vauhti jatkuu kuitenkin kevyen notkahduksen jälkeen tavallisesti. Toisaalta jos olet kokeillut kaikenlaista, on kenties vain hyväksyttävä, että tämä koira vaan on tällainen ja istuu hitaasti. Liikkeestä seisomiseen (ja myös luoksetulon pysäytykseen) hyvä pennun alkeistreeni on koiran edestä näyttää "alakautta heittävä" käsimerkki. Heti kun koira pysähtyy, nami perään. Muista kuitenkin pienentää käsiapua melko pian. 

Jos maahanmeno sivulta (ennen luoksaria tai paikalla makaamista) on vino, voit fyysisesti estää vinouden ottamalla vasemmalla jalalla lyhyen askeleen eteenpäin samaan aikaan kun annat maahan-käskyn. Näin koira ei fyysisesti pysty menemään vinoon maahan. Muista kuitenkin jättää ylimääräinen askel melko pian pois. 

Mikä sieltä pellosta löytyi? Aarre, rakkain.

Seuraamisen alkeistreenistä (pennulle). Ajatuksena on, että koira ymmärtää mitä seuraaminen on. Eli ei leluja tai nameja näkyvillä, vaan koira saa sitten palkan siitä, että se ymmärtää seurata. Jos haluat korkeampaa virettä, leiki ensin, laita sitten lelu taskuun ja pyydä seuraamista.

Kaukoissa koira saattaa katsella ympärilleen, kun ohjaaja on kävelemässä pois päin. Fokus pitää palauttaa ohjaajaan. Jätä koira maahan, ja juuri kun olet kääntynyt, heitäkin palkka koiralle, kun se ei osaa odottaa sitä. Sinun pitää yllättää koira! Se ei koskaan tiedä milloin palkka tulee. Sitten voitkin jo pyytää ensimmäisen asennonvaihdon ja palkata siitä. Ja taas välillä palkkaa jo pelkästään ensimmäisestä maahanmenosta sivulla. 

Sama juttu luoksetulossa. Koira on saattanut jo olla tottunut siihen, että kun ohjaaja kävelee pois, sillä on kaikki aika maailmassa katsella ympärilleen. Voit kesken kävelyn sanoa käskysanan (meillä HETI), lähteä juoksemaan ja heittää koiralle lelun eteen. Muista: ensin käsky, sitten juoksu + samanaikaisesti kaiva lelu taskusta. Älä kuitenkaan tee näitä liian paljon, ettei tule toisenlaisia ongelmia. Heh. Voisinkin kirjoittaa näistä toisenlaisista ongelmista jossakin toisessa postissa... Kaksi treenikertaa leijuimme kahdeksannessa taivaassa, jossa hopeareunuksetkin olivat 18 karaatin kultaa - ja nyt kolmannella kerralla pudottiin oikein ryminällä, puhettakaan mistään laskuvarjoista. 

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi kaukoihin ( - niistäkin voisin kirjoittaa oman postinsa, niissäkin riittää ongelmia kerrakseen...). Jos koiran on vaikeaa pysyä halutussa asennossa (usein esimerkiksi tarjoamalla opetetuilla koirilla paikoillaan oleminen on jo haaste sinänsä), voit antaa ensin vaihtokäskyn (esim. seiso), ja heti perään sanoa odota. Näin koira ymmärtää, että seisominen on nyt se juttu mitä halutaan (vaikka palkan tulemisessa voi kestää hetken). 

Kaukojen alkeistreenissä voit laittaa jonkin fyysisen esteen koiran eteen (esimerkiksi suljetun sateenvarjon), ihan melkein kiinni etutassuihin. Tässä namit voivat olla kädessä valmiiksi, jotta taskusta kaivaminen ei aiheuta tassuttelua. Koiran sivuilla olevien kahden namialustan kanssa voidaan myötävaikuttaa suoruuteen. Alustat saavat olla aika lähellä koiraa (noin metrin päässä) koiran tasalla. Kummassakin voi olla nami, ja koira voi vapautuksen saatuaan käydä syömässä molemmat. Kokeile myös koiran vastetta esim. seistessä. Ota hellästi kiinni pannasta/koirasta ja vedä kohti itseäsi. Koiran tulisi pysyä paikoillaan ja vetää hieman vastaan. Tätä me kokeiltiinkin Luumun kanssa, ja hienosti se heti ymmärsi pistää hanttiin :D

Muista, että usein pieni käsimerkki on parempi kuin suuri. Tätä jäin erityisesti miettimään Luumun kanssa. Kirjoitinkin meille heti ylös uudet hienovaraisemmat ja paremmin ohjaavat käsimerkit:

ISTU (SIT) > oikealla kädellä, kämmen kohti Luumua työntää eteen ylös.

MAAHAN (KUSCH) > kummatkin kädet, kämmenet alaspäin näyttävät alas.

SEISO (AUF) > vasen käsi työntää eteenpäin kämmen Luumua kohti, kämmen aavistuksen vasemmalle sivulle.

Noin paljon traktorin munia!

Sellaisia juttuja tuli kirjoiteltua koulutuspäivän aikana. Ihan mielettömästi uusia ideoita, vanhojakin palasi mieleen, treeneihin variaatiota, valtava treeni-into... ja ne säännöt! Kuten alussa totesinkin, ollaan Luumun kanssa hienosti saatu noudatettua noita uusia sääntöjämme, ollaan lisätty luoksariin ja kaukoihinkin jännitettä (Luumu ei ikinä tiedä milloin palkka tulee), ja olen muistanut sanoa, kun Luumu tekee väärin. Kivahan me ollaan aina leivottu sinne sekaan. Noiden kaikkien asioiden kanssa me ehdittiinkin tämän päivän treeneihin asti olla ihan huimassa tikissä, kunnes tänään meni mönkään ihan kaikki. Nyt kun Luumu vähän jo tietää miten liikutaan kentällä paikasta toiseen tai miten luovutaan lelusta heti kun minä sanon, eikä vasta sitten, kun lelu on mennyt jo kauan sitten taskuun, ja puolet taskusta roikkuu Luumun hampaissa ja puolet minun reisinahkasta sen kynsissä. Yritin kuitenkin taas edetä liian nopeasti. Se loistelias vire, joka Luumulla aina on kentälle mennessä, siitä en halua missään nimessä luopua. Luumulla kestää ja tulee kestämään kauan aikaa ennen kun saan nämä uudet säännöt ajettua sille sisään. Ja yksi syy siihen, miksi se kestää, on kun se on niin innoissaan. Miksi siis oletan alle viikon treenien jälkeen, että nyt se käyttäytyy haluamallani tavalla HETI treenien alusta lähtien. Hmpph. 

Ja kirsikkana kaikkien illan mieltäylentävien epäonnistumisten (luoksari ja voi-kaukot) päälle lisättiin Luumun tunnarin "tyhjiin" kapuloihin vieras haju, ja Luumu toi saakeli sentään sen väärän sieltä. Toisella toi oikean, mutta hammastikuiksi meni. Faaak. No, ei se rikki mennyt, mutta vähänkö otti päähän. Toisaalta nyt jos koskaan on se aika lisätä tähän rutiiniin jokin uusi juttu, ja minä valitsin sen hajun. Huomenna se tuo sieltä ensimmäisellä yrittämällä oikean. Vai mitä Luumu?

Käytiin katsomassa Vanhalinnan viikinkivenettä,
mutta Luumua kiinnosti enemmän Linnavuorelta autoon kömpivä koiruus. 

Pentutreeniä

Pentupentupentupentu!!! Yhteen ja samaan viikkoon on mahtunut vaikka ja mitä! Luumu teki elämänsä ensimmäisen hyppynoudon (hyppy ja nouto - ei tehrä tästä ny numeroo...), ja palasi samalla seuruutreenissä alkeisiin. Nami kädessä imuttamalla yksi askel kerrallaan hiotaan nyt paikka ja poikittaminen kuntoon. Tai siis nimenomaan etsitään nyt sitä suoruutta. Luumu "raukka" on tehnyt enemmän ja enemmän kisarutiinitreeniä, kestävyystreeniä ja *rumasana* palkattomuustreeniä. Palkattomuus on tyhmä sana, ja me käytetäänkin mieluummin treeniä sosiaalisella palkalla -ajatusta. Sillä sieltä se idea lähtee, ajatuksen tasolta. 

Kun pätkät ovat olleet pitkiä, ja kestävyyteen ollaan panostettu iloista ja joka suuntaan räjähtelevää asennetta vaalimalla, tekniikka on väkisinkin taas murentunut sieltä pohjalta. Ei se tilanne nyt sentään kamalan hurja ole, mutta Luumu poikittaa aika paljon. Palkkakin on kieltämättä tullut välillä väärästä suunnasta, ja poikittamalla Luumu ilmeisesti sen palkan kuvittelee saavansa. Ja pakosti on saanutkin, eihän se muuten niin tekisi.

Paikkakin on vähän häilyväinen käsite. Sivulletuloissa ei ole mitään vikaa, ne ovat tiiviitä ja melkein aina suoria. Seuraamisen yhteydessä perusasennot ovat ajoittain väljiä ja myös vinoja tai edessä. Näitä me ollaan nyt tehty sen namin kanssa yhden askeleen taktiikalla. Jonkun verran jouduttiin säätämään ennen kuin löydettiin meille sopiva tekniikka tehdä. Luumu on ihan innoissaan. Palkkaa tulee kuitenkin verrattain paljon, ja nyt kun se on hiukan ymmärtänyt mistä on kysymys, itsekin olen ihan innoissani näistä pentutreeneistä. Hehe. Luumu jopa näyttää ihan pikkupennulta, kun se suu auki nauravalla naamalla tekee perusasentoja ja pikkupikkupikkuseuraamista. Saatiin jopa naksu tähän avuksi merkkaamaan oikein tekemistä. Ollaan me pro ja samalla niin hassuja. 

Muumelon synttäriviesti mammalle
heinäkuun lopussa :D
On hän iloinen.

Ollaan tehty näitä seuraamisen pentutreenejä vasta keskiviikosta alkaen, ja olen parhaani mukaan yrittänyt välttää tekemästä seuraamista muuten. Perjantain kisamaisissa supertreeneissä (vol 2!!) Luumu teki viisi liikettä, joista viimeinen oli luoksetulo, ja halusin palkata pysähtymisestä heti kehässä heittämällä lelun Luumun taakse. Se oli hyvä ajatus ja tuli toteutettuakin ihan hyvin. Itsellä oli kyllä tässä niin kova palkkaodotus, että en kiinnittänyt ollenkaan huomiota missä kohtaa Luumun pysäytän. Sitä merkinantopaikkaa pitää vielä harjoitella. 

Itse pysähtyminen alkaa olla taas jo mallillaan, kun ollaan tehty kahden lelun leikkiä viime aikoina paljon. Kahden lelun leikissä avustaja ja ohjaaja seisovat vastatusten toisiaan, välimatkaa voi olla ihan reilusti vaikka 10 tai 20 metriä. Kummallakin on vasemmassa kädessä samantyylinen lelu (vaikka patukka, joka roikkuu kädestä). Koira istuu keskellä, naama kohti ohjaajaa. Ohjaaja kutsuu koiran luoksetulokäskyllä (Luumulle: HETI), ja vauhdista ja ennakoinnista riippuen koira joko pysäytetään ja vapautetaan taakse avustajan lelulle (avustaja voi kutsua koiraa vapautuksen jälkeen) tai huonommalla vauhdilla annetaan juosta läpi ohjaajan leluun. Hirveen kiva harjoitus, ja Luumu on ainakin ihan innoissaan. Kerran jäin pohtimaan, että palkataanko tässä samalla myös huonosta vauhdista (kun jos koira lähtee vähän hitaammin, se saa silti juosta siihen edessä olevaan ohjaajan kädessä olevaan leluun), mutta kokemuksen myötä tässä kyllä tulee koiraan vauhtia. Ja parasta on nimenomaan se, kun sitä voi ihan tilanteen mukaan päättää kesken liikkeen, että pysäyttääkö sen koiran vai ei. 

Vierailija pihallamme 

#tongueouttuesday 

Kirsikka

Mitäs muuta supertreeneihin... Kisafiilis ei meidän osalta ollut ihan kohdallaan. Tai harjoituksen kannalta kyllä, nimittäin tilanne oli juuri kuin kisoissa. Itseä ehkä aavistuksen taas jännitti, kun joukossa oli jälleen vieraita ja vieraampia ihmisiä. Pystyin harjoittelemaan kisatekemistä siten kuin olin suunnitellutkin. Madalsin sosiaalisen palkan tasoa helvetillisestä astetta lähemmäs kohti kiirastulta. Tuntui toimivan, Luumu odottaa enemmän sitä seuraavan liikkeen alkamista tai sitten loppupalkkaa, ei se niistä välipalkoista niin välitä. Tai vaikea sanoa mikä merkitys niillä sille on. Se vastaa niihin ihan hyvin, mutta se varmasti vastaisi niihin ihan yhtä hyvin, vaikka ne olisivat paljonkin maltillisemmat. Tähän supertreenivideoon ei nyt tullut niitä liikkeidenvälejä, mutta koitetaan vaikka seuraavalla kerralla saada kaikki yhteen pötköön. 

Niin siis kisafiilis ei sen myötä ollut ihan täpöllä, kun Luumu oli niin herkkänä ihmishäiriölle. Selvästi katseli koko suorituksen ajan välillä katsomoon, ja meinasi välillä kävellä liikkurin perässä seuraavaan liikkeen aloituspaikkaan. Arrrg. Kyllä se ne liikkeet teki, mutta oli niin puolivillaisella asenteella liikenteessä, että en ollenkaan voinut olla varma onko se käskynantokohdassa yhtään kuulolla. Ensimmäinen maahanmeno oli ihan OK, seuraamisessa olisi voinut olla parempi kontakti. Nouto oli muilta osin hyvä, mutta hämääntyi taas ihmisistä - ihan kuin olisi meinannut palauttaa liikkurille. Hups! Viimeksi kun näin tapahtui, tehtiin jälkitreeneissä avustajan kanssa paikanvaihto, kun Luumu oli noutamassa eikä nähnyt. Pitää näemmä tehdä taas, ja mieluummin useamman avustajan kanssa. 

Täh? Huomenna on jo maanantai?? 

Siinä ja siinä valottuiko yli. Taisi.

Kaukot OK, vilkuili. Viimeisessä maahanmenossa pompsahti eteenpäin kuin sammakko. Seisomisessa oli ihan muissa maailmoissa virittelyjen aikana. Liikkeen alkaessa unohtui unelmoimaan paikoilleen, kun piti lähteä seuraamaan. Ohops. Seisominen oli hyvä. Luoksari taisikin olla kaikkein paras. Lähti hyvällä asenteella ja oli pysähtymässä ekasta käsimerkistä - ei tainnut ihan pysähtyä loppuun asti, kun jo heitin lelun. Hienon näköinen minusta silti. Oikein hyvä.

Niin siis mikä eläin sä Luumu kuvittelet olevasi? 

LuuMuu 

Se olis hilloaika pian. 

Kehäkukkanen

Tilastoista kicksinsä saavana aloin oman tunnarimotivaationi ylläpitämiseksi pitää tukkimiehen kirjanpitoa onnistuneista tunnareista (oikeassa reunapalkissa). Kun minulla on kirjanpito, tulee kaikki tunnariharjoitukset suunniteltua alusta loppuun asti siten, että Luumu noukkii sieltä sen omansa eikä mitään muuta. Toki tuosta kirjanpidosta ei käy selville kuinka paljon se siellä sählää ja mitä muuta tekee. Esimerkiksi eilen oli ihan liian korkeassa vireessä, ei malttanut kunnolla haistella (ei löytänyt omaansa), palasi luokseni, taakseni, noukki taakse jätetyn noutokapulan ja palautti sen sivulle. No hupsista. Joo se on myös sinun oma kapula, mutta missä se pikkukapula? Annoin uuden käskyn, meni kapuloille, löysi omansa, noukki, pudotti, noukki, pudotti, noukki ja palautti sikarina. Nooo... oma moka, kun en loppuun asti ajatellut sitä virettä. Ei se osaa sitä vielä ihan tuosta vaan säädellä itse. Luumu on tehnyt tunnaria oikeastaan ainoastaan tauon jälkeen, jolloin se on liikkeen alle rauhoittunut häkissään, ja tulee liikkeeseen selkeästi vähemmillä paukuilla. Tänään Luumu teki hyvin. Pudotti kyllä taas ennen sivulletuloa, mutta veikkaan sen olevan peruja eilisestä epävarmuudesta. Kaiken kaikkiaan olen meidän tunnariin tällä hetkellä tyytyväinen. Nenä toimii, kirjanpito todistaa!

Metalliakin ollaan nyt heitelty muutamaan otteeseen. Se on vieläkin tosi kiva, ihan kuin puukapulakin. Täytyy varmaan ruveta kiinnittämään huomiota nyt siihen tekniikkaan kuitenkin, etenkin sivulletuloon, kun siinä asenteessa ei ole mitään ongelmaa. Tässä MM-kisojen jälkimielentilassa kuvattua metskua:

Hienojen ylempien luokkien liikkeiden ja pentutreenien lisäksi viikkoon on mahtunut paljon. On ollut polttareita, Jessica Svanljungin tokoseminaareja, sadepäivien ompelurupeamia ja nyt viimeisenä sunnuntai-iltapäivän herkkuna: Nanin tokokuvaukset Turun Impivaarassa! Elokuinen sunnuntai oli omituisen lämmin, mutta helteistä huolimatta Luumu näytti kameralle hienosti osaamiaan temppuja. Tehtiin tunnaria, metallia, hyppynoutoa, hyppyä, ruutua ja merkkiä. Voi kun en malttaisi odottaa nähdä kuvia!

Treenikaverukset ;)
Kiitos Nani.